Räyhäävän länderin tarina

Kun pennusta aloimme haaveilla, oli mielessä selvät suunnitelmat miten hienoksi koiraksi sen kouluttaisimme. Päädyimme länderiin sadasta eri syystä ja koska länderi ei ole rotu helpoimmasta päästä, tiesin että meidän on oltava äärimmäisen johdonmukaisia ja panostaa super paljon sosialistamiseen. Kaikki sujui hyvin. Nafta oli todella oppivainen pentu. Se ymmärsi paikkansa talossa ja toimi hienosti uusissa tilanteissa. Murrosiän kynnyksellä kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin strömsössä.

Me tavattiin käydä Naftan kanssa koirapuistoissa. Nafta tykkäsi muista koirista ja oli mielestäni esimerkillinen tutustuja. Se tutustui hienovaraisesti ja antoi muille koirille oman tilansa. Monesti aremmatkin koirat lähtivät leikkiin mukaan kun Nafta kävi houkuttelemassa. Sitten sen erään kerran kun menimme koirapuistoon hyökkäsi Naftan kimppuun toinen koira. Se oli järkyttävää. Mä ihan oikeasti luulin että nyt se kuolee siihen paikkaan. Toisen koiran omistaja ei ilmeisesti tajunnut mitä siinä tapahtui koska se ei mennyt väliin. Myöhemmin kuulin ettei se koira ollut ennen tapellut. Minä ja Sakke mentiin väliin. Nafta kiipesi ulvoen mun syliin. Se oli tuolloin 8kk. Painuttiin hippulat vinkuen läheiseen metsään rauhoittumaan. En ollut siinä ehtinyt vielä tarkistaa vammoja mutta näin että jostain tuli verta. Naftalta löytyi selästä monta pientä haavaa, kasvoista muutamia ja tassuista muutamia haavoja. Ne ei kuitenkaan valunut verta vaan se oli mun sormi. Se oli siinä rytäkässä saanut hampaasta. Naftalla meni kauan ennen kuin se lakkasi tärisemästä ja vinkumasta. Kun saavuimme takaisin autolle (joka oli koirapuiston vieressä), Nafta pelkäsi. Se pelkäsi koiranpentuakin joka oli menossa puistoon. Päätettiin että nyt lähdetään katsomaan tuttuja koiria. Ajettiin mun veljen luo jossa espanjanvesikoira Luca oli iloisesti vastassa. Nafta ja Luca leikki ihan tavalliseen tapaansa.

Seuraavana päivänä käytiin toisessa koirapuistossa. Päätettiin ettei mennä jos sielä on vieraita koiria. Siellä oli puolituttuja. Tiedettiin miten ne koirat tulee toimeen. Taas Nafta pelkäsi. Se pelkäsi ja murisi ja yritti ajaa pois muita koiria. Myös lenkeillä se murisi.

Päätettiin ettei mennä enää koirapuistoon. Käytiin pienen ajan sisällä paljon tuttujen koirien kanssa leikkimässä. Ei mennyt kauaa kun se pieni murina yltyi kunnon rähinäksi. Olen jälkeinpäin miettinyt johtuiko se tuosta hyökkäyksestä vai murrosiästä vai siitä että oma suhtautuminen muuttui hyökkäyksen jälkeen. Vai kaikista edellämainituista. No syyllä ei ollut väliä, tilanne oli se että Nafta rayhäsi kaikille vieraille koirille.

Luin monia kirjoja ongelmakäyttäytymisestä ja kokeiltiin useita eri tapoja ohittaa vieraat koirat, vaan mikään ei auttanut. Se oli selvää että jotain oli tehtävä mutta meillä ei ollut keinoja. Päätimme ottaa yhteyttä Pertti Vilanderiin. Meni muutama kuukausi ja niin ajettiin Kokemäelle.

Vilander testasi Naftaa erilaisilla haalariviritelmillä ja haastatteli meitä. Kävimme myös kävelyllä. Johtajuusongelma oli Vilanderin diagnoosi. Saatiin ohjeet jääkauteen. Kun lähdettiin ajamaan kotia kohti mä aloin rääkyä. En mä tiennyt miten pystyisin olemaan viikon puhumatta omalle koiralle. Onneksi välissä oli vielä länderileiri, jonka aikana mun piti psyykata itseni jääkauteen.

Jääkausi oli itselle ihan kauhea. Ensimmäiset pari päivää varsinkin. Vaikeinta oli tulla kotiin kun iloinen tervehtijä piti torjua. Monet itkut ehdin itkeä, kun huomasin ettei koira tuosta nyt ole moksiskaan. Se on tuo ihmisen empatia joka asiasta teki vaikean. Jääkauden jälkeen tehtiin toinen reissu Kokemäelle. Vilander kehui Naftaa tosi paljon. Oltiin kuulemma edetty mainiosti ja koira oli nyt arvoisessaan asemassa meidän laumassa. Saatiin mukaan kolinapurkki ja käyttöohjeet. Se toimi. Useampi kuukausi meni hyvin. Kunnes..

Nafta oppi väistämään purkkia. Siitä tuli purkkia ovelmpi. Nafta hoksasi myös että jos purkki on jo maassa, sitä ei voida enää heittää. Se siis lopetti räyhäämisen hetkeksi ja jatkoi pian uudestaan. Suurin ongelma tuli kuitenkin siinä, että Naftasta tuli säikky. Se säikähteli kovia ääniä ja taskuja. Jos käsi meni taskuun niin koira väisti, se siis osasi odottaa että sieltä saattaa tulla purkki. Jonkin aikaa katsottiin tätä tilannetta ja kun huomattiin että koira on kokoajan säikympi, päätettiin jättää purkki pois. Meni alle viikko kun Nafta räyhäsi jälleen, kahta kovemmin kuin ennen. Palattiin alkuun.

Luin taas sata kirjaa aiheesta ja kollasin internetin läpi. Ainut mikä alkoi sujua oli ryhmäkoulutukset. Pystyin käydä Naftan kanssa tokokursseilla, kun vaan ei menty liian lähelle muita koiria. Sain kursseilta jotain vinkkejä kouluttajilta, mutta mikään ei tuntunut auttavan.

Otin yhteyttä toiseen ongelmakoirakouluttajaan. Hänen metodeihinsa kuului positiivinen vahvistaminen. Kävin Naftan kanssa yksityistunneilla useamman kerran. Kouluttajan mielestä me etenimme mutta omasta mielestäni emme. Nirsolle länderille on vaikea keksiä mieleisiä herkkupaloja varsinkin silloin kun koira on stressaantunut.

Hänen ohjeisiin kuului myös nostaa koira syliin ja kävellä vastakkaiseen suuntaan jos siihen ei saa kontaktia. Harjoittelimme kontaktia miljoonassa eri ympäristössä. Koirien lähellä Nafta kuitenkin meni aivan suunniltaan.

Kokkolan näyttely oli varmaan meidän pohjakosketus. Olin itse ihan liian jännittynyt ja turhautunut. Ympärillä oli paljon Naftalle vieraita koiria ja sekös siitä vallan riemastuikin. Näyttelyssä oli pariskunta joka oli suunnitellut itselleen länderiä. He halusivat nähdä Naftan. Luulempa että jäi siltä parilta länderi hankkimatta kun näkivät meidän räyhäsielun. No, kehä meni hyvin ja menestystäkin tuli, mutta kyllä jälkeen päin ajateltuna se oli aivan kauhea reissu.

Sakke oli ollut 3kk Kiinassa vaihdossa. Kun hän tuli takaisin oli mies sitä mieltä että nyt vaihdetaan koulutusmetodeja. Naftan räyhääminen oli mennyt kolmessa kuukaudessa huonompaan suuntaan. Itse olin samaa mieltä.

Alkupisteessä taas. Luin ja luin ja luin. Luin kaiken mitä mistään löysin räyhäämisestä, kävin luennoilla ja juttelin koiraihmisten kanssa. Olin tullut siihen tulokseen että kolinapurkki oli liian kova keino ja namit liian pehmeä keino Naftalle. Pitäisi löytää kultainen keskitie. Ei se helppoa ollut.

Etsin käsiini jälleen yhden kouluttajan. Elettiin silloin loppukesää 2011. Ajettiin hänen luo. Hän otti Naftan autosta ja vaihtoi tälle kaulapannan. Vilanderin kanssa käytettiin kuristavaa ketjua, seuraavan kouluttajan kanssa valjaita. Sen jälkeen olimme itse siirtyneet tavalliseen pantaan ja nyt vaihtui kaulaan nahkainen kuristava.

Kouluttajan oma koira makoili pihassa. Nafta katsoi hetken sitä ja sen jälkeen haisteli muina miehinä maata. Kouluttaja käveli oman koiransa ympäri Naftan kanssa, edestä ja takaa ja ihan vierestä. Nafta ei ollut huomaavinaan koko koiraa. En ollut uskoa silmiäni.

Kouluttaja opetti miten hihnan ja oikeanlaisen pannan avulla pystytään pitämään koira rauhallisena. Se toimi. Aloimme käydä Naftan kanssa kouluttajan pitämillä ryhmälenkeillä. Vihdoin alkoi tapahtua edistystä. Nafta alkoi sietää koiria kokoajan lähempänä ja räyhäämisen voimakkuus laski. Ainut mikä minua arvelutti oli se panta. Tilanteessa jossa Nafta käyttäytyi hyvin tai vain vähän kiihtyneenä panta oli ok. Tietynlaisille koirille esim. sellaisille jotka vetivät Naftaa kohti, sen piti kuitenkin suuttua. Ja silloin kun Nafta räyhäsi kovasti ei kuristava ollut mielestäni enää turvallinen. Panta oli käytössä myös hankala. Sen olisi pitänyt pysyä heti korvien takana, siellä missä näyttelytalutinta pidetään, muttei se pysynyt. Sitä sai olla kokoajan korjailemassa.

Ryhmälenkeistä oli meille suunnattoman suuri hyöty. Nafta jopa hoksasi että vieraatkin tytöt on TYTTÖJÄ! Ja tyttöjä pitää nuoren miehen rakastaa. Rauhalliset koirat niin urokset kuin nartutkin alkoivat olla Naftalle ihan ok.

Mielessä kaiveli kuitenkin se panta. Ja silläkään koiraa ei aina saatu pidettyä rauhallisena. En kuitenkaan uskaltanut lopettaa. Olimme päässeet jo niin hyvään vauhtiin Naftan kuntouttamisessa, mutta silti, en halunnut satuttaa Naftaa. Päätin että nyt loppuu.

Kuin ihmeen kaupalla löysin hyvinkin pian netistä keskustelua paineilmapulloista. PetCorrector.

Otin tuotteesta selvää ja tiesin heti että sen täytyy toimia juuri Naftan kaltaiselle tyypille. Se oli sekoitus kaikkea sitä mitä tähän saakka olimme kokeilleet.

Esittelin tuotteen ja käyttöohjeen Sakelle ja hän oli samaa mieltä. Sitä kokeillaan.

PetCorrector on pieni punainen purkki, josta painettaessa kuuluu kova sihahdus. Tosi kova sihahdus. Yksin purkilla koira ei kuitenkaan oppisi joten rinnalle otettiin positiivinen vahvistaminen.

Eli toimintatapamme on seuraava: Kun lenkillä näkyy toinen koira, pidämme hihnalla Naftan rauhallisena mahdollisimman pitkään, kun veto alkaa niin pieni napakka nyppäys. Jos Nafta menee nätisti ohi, saa se palkan. Herkkuja, lelun, lumipallon, kepin, mitä käteen nyt sattuu tulemaan, jotain mieluisaa kuitenkin. Jos käy niin että Nafta alkaa vahdata toista koiraa tai murisemaan tai ärhentelemään, sille sanotaan ei, jos ei auta niin suhautus petcorrectorista ja EI!

Otimme petcorrectorin käyttöön joulun jälkeen ja täytyy sanoa että meillä on mennyt ihan mahtavasti! Nafta on räyhännyt koko tänä vuonna ehkä kahdelle tai kolmelle koiralle!! JEEE!!

Nätisti hihnassa kulkevat koirat ohitetaan helpoiten. Vaikeimpia ovat Naftaa kohti vetävät ja Naftalle räyhäävät. Myös rotukohtaisia eroja on. Nafta ei oikein meinaa tykätä koirista joilla on oikein lyhyt kuono ja ulkonevat silmät, mutta se sietää niitä. Se on pääasia. Mun puolesta sen ei tarvi tykätä kenestäkään vieraasta koirasta mutta käyttäytyä sen täytyy osata, oli koira tuttu tai vieras, vetävä tai ei, uros tai narttu ja rodultaan mikä hyvänsä. Siihen pyritään.

Pitkä on siis ollut tie tähän pisteeseen saakka. Kaikilta kouluttajilta jäi jotain eväitä meille vaikkei kenenkään opit suoranaisesti sopineet Naftalle. Niinhän se on että koirat on kaikki erilaisia ja itse sitä tuntee oman koiransa parhaiten, tietää mikä sille sopii ja mikä ei. Kokeilemalla viimeistään selviää. Tärkeintä on se että ei anna periksi.

Jälkeenpäin olen jopa pikkuisen onnellinen että meillä on ollut hankaluuksia. Olen oppinut NIIIIIIIIIN paljon Naftasta ja yleensä koirista ja niiden käyttäytymisestä ja ennen kaikkea siitä ei toivotusta käyttäytymisestä. Mutta oon hyvin hyvin hyvin tyytyväinen ja jopa ylpeä siitä että tähän pisteeseen ollaan päästy. Muistakaa se että ikinä ei pidä luovuttaa!