keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Viiden päivän touhut kuvina

Meillä on takana viisi vilkasta päivää. Nyt kun Naftalla on normaalia enemmän yksinoloa, tuntuu entistäkin tärkeämmältä saada pojan energia kulutettua tehokkaasti. Ollaan tehty monenmoista mukavaa, mutta kamera on jostain syystä pysytellyt visusti kotona. Onneksi kännykkä pelastaa ja tallentaa mukavia hetkiä.

Lauantaina käytiin tekemässä pari hyvää metsälenkkiä normaalin aamulenkin lisäksi. Iltasella metsään lähti kaveriksi mun ystävä Emilia. Emilian kotona asuu kaksi leonberginkoiraa Lyyli ja Lotta. Tytöt eivät tällä kertaa ollut mukana. Lenkin jälkeen käytiin uittamassa Naftaa. Tuntuu että Nafta on kovempi vesipeto kuin viime kesänä. Näillä reissuilla en hoksannut ottaa kuvia.

Sunnuntaina lähdettiin Emilian kanssa taas metsään ja nyt Lotta pääsi mukaan. Lyyli on jo sen verran vanha rouva, että se sai jäädä kotiin huilaamaan.

Nafta ja Lotta tutustui, kun Lotta oli pentu. Lyylin Nafta oli tavannut jo ollessaan itse pentu. Nafta luultavasti luulee olevansa samaa kokoluokkaa tyttöjen kanssa, tai ainakaan kokoero ei ole koskaan Naftaa häirinnyt. Nafta jopa yrittää usein kosiskella Lyylistä itselleen tyttöystävää, vaan eipä ole vielä ainakaan onnistunut.
Kun Lotta oli pentu, oli koirat melko useinkin tekemisissä, mutta vuoteen-puoleentoista ei ole juuri koirat toisiaan nähneet. Sen vuoksi oli nyt korkea aika viedä koirat samalle lenkille.

Nafta ja Lotta 2010, tästä se ystävyys alkoi <3
Lotta kävi pulahtamassa









"Mee ollaan ystävykset, kuin kaksoset, me ollaan kaksin vain.
Vaikka pieni oon mä ja suuri oot sä, ei haittaa se lain
"
-Titinalle

Lenkki päättyi sopivasti agilitykentälle, jossa käytiin vielä pikkuisen treenaamassa. Nafta harjoitteli keinua ja keppejä, Lotta muunmuassa ihan oma-aloitteisesti juoksi A-esteen Naftan perässä. Mitä pienet edellä, sitä suuret perässä vai miten se meni..?

Maanantaina oli vuorossa uintireissu Sisun kanssa. Ja Nafta hyppäsi jo toista kertaa tälle kesälle laiturilta veteen! Kauan sitä sai kannustaa mutta lopulta uskalsi.
Nyt onkin sitten mietinnässä miten Nafta saataisiin leikkimään Sisun kanssa vähän nätimmin. Se komentaa Sisua ihan jatkuvasti ja ihan erilailla kuin ketään muita koiria. Ja enemmän kuin ennen! Sisu kyllä näyttää tietävän ettei Nafta ole ihan tosissaan, mutta itsellä meinaa korvat puhkeilla kun meteli on niin käsittämätön. Silloin leikki on hiljaista ja nättiä, kun keppi tai jokin muu mielenkiintoinen on Sisun suussa, Nafta yrittää nätisti voittaa/varastaa sitä itselleen tai juoksee Sisun perässä. Mutta kaikissa muissa tilanteissa leikki on äänekästä kiljumishaukkumista joka raastaa kuuloa. Jos jollakin on vinkkejä, niitä otetaan ilomielin vastaan!

Nafta juonii suunnitelmaa Sisun pään menoksi..

"Ajan sut järveen" sanoo Nafta

"Huh, selvisimpäs tuosta pikkukoirasta, luulee olevansa mua isompi.
Sitäpaitsi se on joki eikä järvi" tuumii Sisu

Tiistaina ohjelmassa oli pyöräilyä, lenkki kaatosateessa ja omaehtoista agilityharjoittelua. En ole vieläkään saanut Naftaa agikurssille. Ja olen vähän alkanut empiä koko asiaa. Mietin mitä se tekee tuolle räyhäämiselle, että se kiihtyy ihan maximiin vieraiden koirien läsnäollessa. Toinen syy on se, etten halua kisata ja täällä päin kursseille otetaan ensisijaisesti kisoihin tähtäävät.
Ilmajoelta löytyi ihan kiva agilitykenttä, jossa ollaan käyty nyt muutaman kerran treenaamassa esteitä. Meillä on ollut tosi hauskaa ja tullaan siellä varmasti jatkossakin käymään. Tykkään siitä, että saadaan harjoitella ihan omaksi iloksemme ja silloin kun meitä huvittaa.
Nafta rakastaa A-estettä ja puomia ja tietää jo että lopussa pitää jarruttaa. Harjoiteltiin tiistaina myös keinua ja keppejä. Kuvittelin että keinu olisi se kaikkein vaikein, mutta ei. Nafta menee keinun oikein mallikkaasti (ainakin amatöörin silmään). Kepit sen sijaan vaativat kyllä paljon harjoittelua, sekä rengashyppyeste. Se oli Naftan mielestä varsin epäilyttävä. Pallon perässä toki mennään vaikka läpi harmaan kiven. 


Sateellakin on mukava lenkkeillä, kun varustus on kunnossa!


Ja tänään keskiviikkona, oli vuorossa pallopelit ja pulahdus kuravedessä! Seinäjoella on tosi nätti sää, aurinko paistaa ja on lämmin. Illalla kun sää viilenee, pääsee Nafta vielä pyöräilemään Saken kanssa!
Toivotaan että ilma pysyy aurinkoisena viikonloppuun sillä luvassa on Provinssirock!!! Nafta pääsee mummolaan hoitoon, ovat kuulemma suunnitelleet reissua lohilammelle? En tiedä missä tai mikä se on, mutta uskon että Nafta viihtyy.


Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti