Mosselle tein ensin nahkapehmusteisen puolikiristävän pannan, mutta jossain välissä sattuneen mittavirheen vuoksi pannasta tulikin sopiva Naftalle. Nafta ei olisi välttämättä uutta pantaa tarvinnut, koska sillä on pantoja joka lähtöön. No, en sitten jaksanut ommella toista samanlaista, joten Mosse saikin tavallisen säädettävän pistolukkopannan. Kasvavan pennun kaulassa säädettävä panta saattaa ollakin järkevämpi, sillä kasvaahan tuo aika vauhdilla. Valjaat ja uusi takki onkin sitten tehtävälistalla seuraavana!
perjantai 4. tammikuuta 2013
Poikien uudet pannat
Eilen innostuin pitkästä aikaa ompelemaan. Toki Mossen panta on ollut jo kauan tehtävien listalla.
Mosselle tein ensin nahkapehmusteisen puolikiristävän pannan, mutta jossain välissä sattuneen mittavirheen vuoksi pannasta tulikin sopiva Naftalle. Nafta ei olisi välttämättä uutta pantaa tarvinnut, koska sillä on pantoja joka lähtöön. No, en sitten jaksanut ommella toista samanlaista, joten Mosse saikin tavallisen säädettävän pistolukkopannan. Kasvavan pennun kaulassa säädettävä panta saattaa ollakin järkevämpi, sillä kasvaahan tuo aika vauhdilla. Valjaat ja uusi takki onkin sitten tehtävälistalla seuraavana!
Mosselle tein ensin nahkapehmusteisen puolikiristävän pannan, mutta jossain välissä sattuneen mittavirheen vuoksi pannasta tulikin sopiva Naftalle. Nafta ei olisi välttämättä uutta pantaa tarvinnut, koska sillä on pantoja joka lähtöön. No, en sitten jaksanut ommella toista samanlaista, joten Mosse saikin tavallisen säädettävän pistolukkopannan. Kasvavan pennun kaulassa säädettävä panta saattaa ollakin järkevämpi, sillä kasvaahan tuo aika vauhdilla. Valjaat ja uusi takki onkin sitten tehtävälistalla seuraavana!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitäs kokovartalopuvuille kuuluu?
VastaaPoistaNaftalle oon tehnyt haalarin, mutta Mosselle en viiti niin kauan kun kasvaa
PoistaSun pitäs tehdä myyntiin noita pantoja!!:)Lumolle piti hankkia mittatilaustyönä,ei ollut sopivaa.Tanja
VastaaPoistaOon mä muutamille kavereille tehnytkin pantoja ja muita juttuja. Myyntiin asti en ole vielä ainakaan saanut, tuntuu ettei koskaan ole tarpeeksi aikaa :)
PoistaWau, on kyllä tosi upeet! Joo, myyntiin kans :)
VastaaPoista-Pia
Kiitos Pia :)
PoistaHienoja on! Ja Mosse on kasvanut valtavasti! :)
VastaaPoistaKiitos! Joo se on jo iso poika. Saa nähdä tuleeko Mossesta Naftaa isompi :)
Poista