Meidän Naftalla on tänään 5v. syntymäpäivä! Uskomatonta miten nopsasti aika on mennyt. Sanoin ei voi kuvailla sitä miten onnellinen ja kiitollinen tuosta koirasta olen, kyllä se niin uskomattoman tärkeä ja rakas perheenjäsen on. Kiitos Annu ja Pekka!
Joidenkin mielestä voi tuntua hölmöltä ostaa koiralle syntymäpäivälahjaa ja tehdä sille kakkua, mutta meillä se on perinne. Mun mielestä on ihan oikein hemmotella koiraa synttärinä vielä vähän normaalia enemmän, leikkiä leluilla väsymiseen saakka, tarjota ruuaksi pelkkää maksamakkaraa ja tehdä tavallista mukavampi, pidempi ja vauhdikkaampi lenkki. Ottaa koira kainaloon ja rutistaa sitä ja koittaa saada se ymmärtämään miten paljon se merkitsee.
tiistai 26. elokuuta 2014
tiistai 12. elokuuta 2014
WDS2014 -näyttelyssä
Viime perjantaina otettiin Sandran ja koirien kanssa suunnaksi Helsinki ja maailman voittaja -näyttelyt. Viime tingassa saatiin vielä luxus majoitus pohjois-haagasta ihan täyshoitona, kun Emilia lupasi meidät majoittaa.. ja ruokkia.. ja kuskata.. ja olla meidän kampaajana.. Kiitos Emilia vielä tuhannesti <3 Enää tulevaisuudessa ei edes harkita mitään karavaanaritouhuja..
Perjantaina illalla siis saavuttiin helsinkiin. Lauantaina aamusta suunnattiin messariin kun bordereitten nartut alkoi 12.15. Hosulin kehä oli ohi ehkä kahden-kolmen maissa. Hosuli esiintyi tosi hienosti ja oli meidän mielestä näyttelyn kaunein borderi.. tuomarin mielestä Hosuli oli erittäin hyvä. Mosse oli jo lauantaina mukana kannustamassa ja totuttelemassa hälinään. Alkuun se käyttäytyi vähän huonosti mutta kun ostin sille sen toivoman lelun niin johan muuttui ääni kellossa. Kaikille vastaantuleville koirille se heilutteli häntäänsä eikä mörissyt enää kellekkään. Ihmisiä myös moikkaili tosi avoimesti!
Hosulin kehän jälkeen tehtiin tosiaan pikainen kartoitus kaikista myyntikojuista ja ihan vähän shoppailtiin. Päätettiin kuitenkin että vasta sunnuntaina Mossen kehän jälkeen shoppaillaan niin että lompakko itkee.
Lauantaina iltapäivällä saatiin Emilian luo vielä lisää näyttelymajoittujia kun Emilian sisko Fanni tuli 7kk ikäisen austraalianpaimenkoiran, Siirin kanssa. Mosse ja Siiri olikin sitten niinkuin luodut toisilleen ja painit ja leikit ei ottaneet loppuakseen ollenkaan. Molemmat oli ihan onnesta soikeina ja karvat toistensa kuolassa. Yöksi oli pakko erottaa ne eri huoneisiin, ei siitä muuten olisi loppua tullut.
Sunnuntai-aamuna Fanni, Emilia ja Siiri lähti messariin niin aikaisin että me jäätiin Santun kanssa vielä nukkumaan. Heräiltiin sitten 10 aikoihin ja mentiin perässä. Siiri oli ollut hienosti VSP pentu!
Mosse kehä alkoi tasan 14.00 eikä minuuttiakaan yli. Tuomari oli ilmeisesti ollut nopea sillä edellinen rotu oli arvosteltu loppuu puolitoista tuntia etuajassa. No hyvä ettei tarvinnut odotella yhtään ylimääräistä, se odottelu kun on noiden näyttelyiden tympein juttu. Ja jännitys. Taas mua jännitti vaikka mitään tavoitteita ei ollut. Se on ihan kamalaa! No onneksi jännitys vihdoin loppui kun päästiin astelemaan kehään. Tuomari oli mukava ja Mosse esiintyi nätisti. Mosse oli koko kehän ajan iloinen ja antoi tuomarin kopeloida ja laskea hampaat. Mosse jaksoi myös seistä niin nätisti että mun sydän meinaa aivan pakahtua. Eikä oltu edes harjoteltu yhtään! Sillä lelulla joka lauantaina ostettiin, oli varmaan jotain taikavoimia!
Tuomari tykkäsi Mossesta, mutta selkälinjaa kävi erikseen vielä kokeilemassa. Tiesin mä etukäteen että se ei oo aivan kunnossa. Hieroja sanoi pari kk sitten että siellä on joku nikama vähän väärässä asennossa ja että kokeillaan hieromalla saada se oikenemaan. Ei saatu joten nyt olis sitten varattava osteopaatti.
Mitään muuta huonoa sanottavaa tuomarilla ei ollut, pitkin hampain se antoi EHn. Siihen mä olin tyytyväinen sillä tiesin tuon selän.
Tuomarin oli siis Liettualainen Ramune Kazlauskaite ja arvostelu kuului näin:
"Oikean kokoinen ja tasapainoinen, hyvä luusto, tyypillinen pää, tummat silmät, riittävän tasapainoinen ylälinja, erittäin hyvä rintakehä ja kulmaukset, vapaat liikkeet, hieman ahdas takaa, oikenlainen turkki ja väri."
Kaikki länderit oli tosi kauniita ja komeita ja kaikki osasi käyttäytyä! 21 länderiä saatiin samaan ryhmäkuvaan eikä kukaan kiukutellut vieruskavereille, kyllä sai olla ylpeä!
Tässä vielä ländereiden tulokset:
ROP&CACIB&MV-14 - Popeda
VSP&CACIB&MV-14 - Ruotsalainen narttu jonka nimeä en muista
ROP VETERAANI&MVV-14 - Brasse
VSP VETERAANI&MVV-14 - Carolina
Juniori MV-14 - Rock'n Roll (Naftan siskon poika <3)
Juniori MV-14 - En muista taas nimeä mutta saksalainen
ROP kasvattaja - Cierimon (Meidän Naftan kasvattaja <3)
ROP pari- Laikka ja Ballerina
Näyttelyiden jälkeen lähdettiin sitten syömään ja shoppailemaan. Mukaan tarttui paljon lahjoja meidän pojille, sillä molempien synttärit häämöttää edessä!
Nafta saa synttärilahjaksi monitoimipallon, jota voi potkia, heitellä ja se vieläpä kelluu vedessä. Mosse saa lahjaksi vinkuvan suklaadonitsin joka oli kyllä maailman söpöin koiranlelu <3 Sandran kanssa ostettiin puoliksi doboiluun tasapainotyyny ja 4x puolipallot. Ostin pojille myös plaqueoffia (siihen oli tosi hyvä tarjous) ja biomax+msm -tabletteja. Niin ja herkkuja tietenkin!
Oltiin kyllä kaikki aika väsyksissä viikonlopun jälkeen. Päätettiin kuitenkin ettei jäädä enää yöksi vaan ajellaan iltaa vasten kotiin. Olihan se kyllä ihana herätä maanantaina omasta sängystä.
Meillä oli kyllä taas tosi onnistunut ja mukava reissu!

| hampaiden laskentaa |
| haha miten keskittynyt ilme mulla :D |
Tuomari tykkäsi Mossesta, mutta selkälinjaa kävi erikseen vielä kokeilemassa. Tiesin mä etukäteen että se ei oo aivan kunnossa. Hieroja sanoi pari kk sitten että siellä on joku nikama vähän väärässä asennossa ja että kokeillaan hieromalla saada se oikenemaan. Ei saatu joten nyt olis sitten varattava osteopaatti.
Mitään muuta huonoa sanottavaa tuomarilla ei ollut, pitkin hampain se antoi EHn. Siihen mä olin tyytyväinen sillä tiesin tuon selän.
| Tässä taitaa karvakin korostaa selän virhettä mutta kyllä se osteopaattia vaatii |
Tuomarin oli siis Liettualainen Ramune Kazlauskaite ja arvostelu kuului näin:
"Oikean kokoinen ja tasapainoinen, hyvä luusto, tyypillinen pää, tummat silmät, riittävän tasapainoinen ylälinja, erittäin hyvä rintakehä ja kulmaukset, vapaat liikkeet, hieman ahdas takaa, oikenlainen turkki ja väri."
Kaikki länderit oli tosi kauniita ja komeita ja kaikki osasi käyttäytyä! 21 länderiä saatiin samaan ryhmäkuvaan eikä kukaan kiukutellut vieruskavereille, kyllä sai olla ylpeä!
Tässä vielä ländereiden tulokset:
ROP&CACIB&MV-14 - Popeda
VSP&CACIB&MV-14 - Ruotsalainen narttu jonka nimeä en muista
ROP VETERAANI&MVV-14 - Brasse
VSP VETERAANI&MVV-14 - Carolina
Juniori MV-14 - Rock'n Roll (Naftan siskon poika <3)
Juniori MV-14 - En muista taas nimeä mutta saksalainen
ROP kasvattaja - Cierimon (Meidän Naftan kasvattaja <3)
ROP pari- Laikka ja Ballerina
Näyttelyiden jälkeen lähdettiin sitten syömään ja shoppailemaan. Mukaan tarttui paljon lahjoja meidän pojille, sillä molempien synttärit häämöttää edessä!
Nafta saa synttärilahjaksi monitoimipallon, jota voi potkia, heitellä ja se vieläpä kelluu vedessä. Mosse saa lahjaksi vinkuvan suklaadonitsin joka oli kyllä maailman söpöin koiranlelu <3 Sandran kanssa ostettiin puoliksi doboiluun tasapainotyyny ja 4x puolipallot. Ostin pojille myös plaqueoffia (siihen oli tosi hyvä tarjous) ja biomax+msm -tabletteja. Niin ja herkkuja tietenkin!
Oltiin kyllä kaikki aika väsyksissä viikonlopun jälkeen. Päätettiin kuitenkin ettei jäädä enää yöksi vaan ajellaan iltaa vasten kotiin. Olihan se kyllä ihana herätä maanantaina omasta sängystä.
Meillä oli kyllä taas tosi onnistunut ja mukava reissu!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Kesäpuuhia
Kesä on mennyt niin hurjaa vauhtia ettei mukana meinaa pysyä. Kesäkuussa meillä oli ohjelmassa muunmuassa Pohjanmaan ländereiden viehe-/maastojuoksupäivä, joka oli aivan huippuihana! Päivän järjesti Lakeuden vinttikoiraharrastajat. Mukana oli Naftan ja Mossen lisäksi Heta ja Topi sekä rotupoikkeavat Fiona, Hosuli ja Pipa. Alkuun testattiin koirien mielenkiintoa vieheeseen. Nafta taisi olla ainut joka innostui hommasta heti. Arvasin sen etukäteen sillä Nafta on kova jahtaamaan kaikenlaista. Muutkin koirat olivat kyllä ainakin vähän kiinnostuneita mutta eivät tohtineet juosta kovin kauas omasta mammasta.
Meille järjestettiin myös 100m kiihdytyskisa, jossa tyyli oli vapaa. Nafta sai juosta satasensa vieheen perässä, Mosse juoksi kutsusta mua luokse. Kilpailun voitti Topi, kakkosena Mosse ja kolmantena Nafta.
Saatiin hienot palkinnot ja kunniakirjat muistoksi. Aivan mahtavaa! Lopuksi saatiin koittaa vieheen perässä pidempää matkaa. Nafta juoksi muutaman kerran 300-400 metrin matkan. Poika oli kuin luotu siihen hommaan. Vieheen vetäjä Markku sanoi että Nafta on paitsi nopea myös taitava. Reagoi kuulemma nopeasti vieheen liikkeisiin ja ennakoi taitavasti mutkat. Ja voi mikä tapporavistus tulikaan kun Nafta sai vieheen kiinni! Poika oli niin onnellinen että tätä täytyy päästä toistekkin kokeilemaan. Itseasiassa Markku kutsui meidät joka keskiviikkoisiin treeneihin! Aiotaan kyllä joskus mennä, mentäis varmaan aina mutta Mossen agility on aina keskiviikkoisin ja treenipaikalle on tunnin ajomatka.
Päivä oli ihan mahtava, kiitos vielä Lakeuden vinttikoiraharrastajille sekä Hetalle ja Marjalle!
Ensimmäisessä videossa vieheeseen tutustumista ja jälkimmäisessä parisekunttisessa jo täyttä toimintaa!
Kesäkuun lopussa pojat oli viikon verran hoidossa mun äidillä. Me oltiin Saken kanssa lomalla Pärnussa ja ai että teki sekin reissu hyvää. Pojat oli olleet tosi kilttejä ja mukavia hoitolapsia. Äiti oli ollut myös paras mahdollinen hoitaja. Se oli vienyt niitä ainakin kolme kertaa mummolaan ja se on varsinkin Naftan mielestä aivan ihanaa. Nafta rakastaa meidän mummia! Pojat oli myös päässeet maila-jussien pesisharkkoihin pallopojiksi! Ja joka päivä neljästi lenkille! Kyllä oli pojatkin viikon jälkeen väsyksissä.
Heinäkuun kohokohtia on ollut meidän uusi menopeli, josta kirjoitan myöhemmin sekä viimeviikonlopun mökkireissu. Perjantaina mentiin meidän omalle mökille josta siirryttiin lauantaina mäyryyn kaverin mökille. Pojat uivat ja juoksivat kyllästymiseen asti.
Tämänviikon perjantaina meidän poppoo suuntaa nokkansa kohti pohjoista. Tiedossa on viikon reissu pyhälle kaveripariskunnan kanssa. Ihanaa kun koiratkin saavat lähteä mukaan. Luvassa on luultavasti kalastusta, vaeltamista ja poronkäristystä.
Kun pyhältä päästään takaisin kotiin alkaa olla heinäkuukin taputeltu ja kesä loppusuoralla. Onneksi elokuullekin on tiedossa vielä monenmoista ohjelmaa ja mökkeillä voi aina pitkälle syksyyn!
![]() |
| Nafta tutustuu vieheeseen! Kuva Marja Lehtimäki |
![]() |
| Ja sit mennään! Kuva Marja Lehtimäki |
![]() |
| Mosse vuoro kokeilla. Kuva Marja Lehtimäki |
![]() |
| Innokkaasti lähti perään mutta 10m päässä käännyttiin takaisin mamman luo. Kuva Marja Lehtimäki |
Meille järjestettiin myös 100m kiihdytyskisa, jossa tyyli oli vapaa. Nafta sai juosta satasensa vieheen perässä, Mosse juoksi kutsusta mua luokse. Kilpailun voitti Topi, kakkosena Mosse ja kolmantena Nafta.
Saatiin hienot palkinnot ja kunniakirjat muistoksi. Aivan mahtavaa! Lopuksi saatiin koittaa vieheen perässä pidempää matkaa. Nafta juoksi muutaman kerran 300-400 metrin matkan. Poika oli kuin luotu siihen hommaan. Vieheen vetäjä Markku sanoi että Nafta on paitsi nopea myös taitava. Reagoi kuulemma nopeasti vieheen liikkeisiin ja ennakoi taitavasti mutkat. Ja voi mikä tapporavistus tulikaan kun Nafta sai vieheen kiinni! Poika oli niin onnellinen että tätä täytyy päästä toistekkin kokeilemaan. Itseasiassa Markku kutsui meidät joka keskiviikkoisiin treeneihin! Aiotaan kyllä joskus mennä, mentäis varmaan aina mutta Mossen agility on aina keskiviikkoisin ja treenipaikalle on tunnin ajomatka.
Ensimmäisessä videossa vieheeseen tutustumista ja jälkimmäisessä parisekunttisessa jo täyttä toimintaa!
Kesäkuun lopussa pojat oli viikon verran hoidossa mun äidillä. Me oltiin Saken kanssa lomalla Pärnussa ja ai että teki sekin reissu hyvää. Pojat oli olleet tosi kilttejä ja mukavia hoitolapsia. Äiti oli ollut myös paras mahdollinen hoitaja. Se oli vienyt niitä ainakin kolme kertaa mummolaan ja se on varsinkin Naftan mielestä aivan ihanaa. Nafta rakastaa meidän mummia! Pojat oli myös päässeet maila-jussien pesisharkkoihin pallopojiksi! Ja joka päivä neljästi lenkille! Kyllä oli pojatkin viikon jälkeen väsyksissä.
Heinäkuun kohokohtia on ollut meidän uusi menopeli, josta kirjoitan myöhemmin sekä viimeviikonlopun mökkireissu. Perjantaina mentiin meidän omalle mökille josta siirryttiin lauantaina mäyryyn kaverin mökille. Pojat uivat ja juoksivat kyllästymiseen asti.
Tämänviikon perjantaina meidän poppoo suuntaa nokkansa kohti pohjoista. Tiedossa on viikon reissu pyhälle kaveripariskunnan kanssa. Ihanaa kun koiratkin saavat lähteä mukaan. Luvassa on luultavasti kalastusta, vaeltamista ja poronkäristystä.
Kun pyhältä päästään takaisin kotiin alkaa olla heinäkuukin taputeltu ja kesä loppusuoralla. Onneksi elokuullekin on tiedossa vielä monenmoista ohjelmaa ja mökkeillä voi aina pitkälle syksyyn!
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Miljoonakoira 2014
Pari viikkoa sitten vietettiin Saken pekkasperjantaita mökillä. Sieltä oli sopiva matka lauantaina poiketa tuuriin miljoonakoiranäyttelyyn. Ei oltu harjoiteltu taas yhtään. Sää oli niin helteinen ettei jaksanut edes jännittää. Kehät oli tavalliseen tapaan myöhässä, mutta mikäs siellä nurtsilla päivää paistatellessa.
Molemmat pojat käyttäytyi koko näyttelypäivän tosi hyvin. Mosse vähän meinasi möristä isoille berneille mutta yllättävän hyvin jaksoivat kumpikin pitkän kuuman päivän.
Tuomarina oli Maija Mäkinen, sama tyyppi joka arvosteli Mossen viime syksynä sjoen näyttelyssä. Mosse tykkää tästä tuomarista. Maija on kiltti ja ystävällinen sekä koiralle että handlerille. Mossella on ollut pöydällä vähän sitä vikaa että sitä huvittais peruuttaa pois kun tutkitaan, mutta Maijan kanssa homma on toinen, Mosse antoi tälle suukon! Ravit sun muut jutut meni hyvin, paikoillaan ei olsi jaksanut kovin kauaa seisoa, mutta ymmärtäähän sen kun mittari näyttää +28 ja omaa vuoroa on odotettu jo monta tuntia.
Tässäpä arvostelu:
Maskuliininen nuorukainen, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Posket eivät saa enää vahvistua. Hyvät korvat. Hyvänmalliset silmät. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä rintakehän pituus. Hyvä lantio ja hännänkiinnitys. Liikkuu hyvällä pitkällä askeleella, hieman kinneraht. takaa. Toivoisin karkeamman karvan. Hyvät kulmaukset takana. Tänään turhan silkkinen peitinkarva. Erinomainen käytös.
Tuomari jutteli mulle paljon, mikä oli kiva juttu. Sanoi että on ihana nähdä näin hyvä purenta ja kauniit liikkeet. Kehui käyttäytymistäkin ainakin kolmeen kertaan. No Mosse kyllä käyttäytyi tosi hyvin. Sitten tuomari kysyi että onko Mossen karva kastunut lähiaikoina kun karva tuntuu niin puhtaalta ja sileältä.. No koko edellisen päivänhän se Mosse siellä järvessä notkoili ja aamulla myös. SA jäi karvan vuoksi saamatta mutta Eri tuli kumminkin! Eikä harmita yhtään tuo karva, enhän mä olisi millään voinut koko perjantaita vahtia ettei se pulahda järveen kun se ilmakin oli niin tosi kuuma. Meillä oli mukava reissu ja Mosse sai hyvän tuomarikokemuksen, hyvän pyötäkokemuksen ja hyvän arvostelun, se on jo paljon yhdestä näyttelystä!
| Naftu köllöttelee varjossa |
| Enks ookki komee? |

| Karvaa tutkittiin pitkään ja hartaasti |
| "huh ku on hiki" |

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Tapahtumia
Lauantaina 4.5. järjestettiin Seinäjoella jo toinen pohjanmaan läntsyjen kokoontuminen! Vieläkään osallistujien määrä ei huima ollut, mutta oli meillä mukavaa. Mukana oli nelijalkaisia Naftan ja Mossen lisäksi Heta vaasasta, Topi täältä seinäjoelta ja "wannabe-länderi" Hosuli. Lumo ja Syke ei valitettavasti päässyt mukaan. Ehkä ensisyksynä jo saadaan suurempi joukko kasaan.
Päivä alkoi Hurttahallilla näyttelytreenillä. Mossella oli vähän vaikeuksia keskittyä hommaan kun luuli tietysti että tultiin aksaan. No ihan hienosti se antoi itsensä tutkia ja ravikin sujui, paikallaan ei vaan olisi jaksanut seistä. Näyttelytreenin jälkeen ohjelmassa oli tokoa. Siihen hommaan osallistuin Naftan kanssa. Harjoiteltiin sivulle-tuloa, luoksetuloa, istumista, maahanmenoa, paikallamakuuta, paikallaistumista ja luoksetuloa. Nafta osas kaikki tosi hyvin, joskin sivulletulo ei osunut ihan millilleen (..okei puolimetriä vääräs kohtaa ja vino istuminen). Kaikki koirat olit kyllä tosi taitavia!! Näyttelytreenit ja tokoilut meille piti Leila, kiitoksia vielä hyvistä harjoituksista!
Agilityä meille tuli pitämään Minna, jonka kursseilla me Mossen kanssa käydään. Rata ei ollut ihan helpoimmasta päästä, ainakaan mulle! Mossekin oli jossain hassussa vireessä ja teki kaiken vähän sinne päin. Kepitkin ja puomin kontakti oli ihan hakusessa vaikka ne onkin jo pitkään sujunut ihan kivasti. Naftan kanssa tein radasta sellaista pätkää jossa ei ollut kontakteja, sillä Naftahan ei ole aksannut kuin ihan muutamia kertoja omaksi ilokseen. Nafta kyllä yllätti, se meni niinkuin vanha tekijä. Oikein sai huomata miten erilaisia nuo pojat on ohjata, Mosse on tosi herkkä ja sitä pitää ohjata lähes täydellisesti kun taas Naftalle riittää että huikkii vähän mihin päin pitää mennä. Kun rata tuli itselle tutuksi eikä tullut möhlittyä niin paljon, meni Mossekin kyllä tosi hienosti. Kokeilin ohjata Hosuliakin ja sekin oli taas aivan erimoinen kuin Nafta ja Mosse. Kaikki koirat tuntui nauttivan agista täysin rinnoin.
| Koirat vasemmalta oikealle: Topi, Heta, Hosuli, Mosse & Nafta |

| Naftan toko-istuminen, hehe..pitäiskö ilmottautua sirkuskouluun?? |
Agilityä meille tuli pitämään Minna, jonka kursseilla me Mossen kanssa käydään. Rata ei ollut ihan helpoimmasta päästä, ainakaan mulle! Mossekin oli jossain hassussa vireessä ja teki kaiken vähän sinne päin. Kepitkin ja puomin kontakti oli ihan hakusessa vaikka ne onkin jo pitkään sujunut ihan kivasti. Naftan kanssa tein radasta sellaista pätkää jossa ei ollut kontakteja, sillä Naftahan ei ole aksannut kuin ihan muutamia kertoja omaksi ilokseen. Nafta kyllä yllätti, se meni niinkuin vanha tekijä. Oikein sai huomata miten erilaisia nuo pojat on ohjata, Mosse on tosi herkkä ja sitä pitää ohjata lähes täydellisesti kun taas Naftalle riittää että huikkii vähän mihin päin pitää mennä. Kun rata tuli itselle tutuksi eikä tullut möhlittyä niin paljon, meni Mossekin kyllä tosi hienosti. Kokeilin ohjata Hosuliakin ja sekin oli taas aivan erimoinen kuin Nafta ja Mosse. Kaikki koirat tuntui nauttivan agista täysin rinnoin.
Päivän päätteeksi kävimme vielä pienellä yhteislenkillä. Tosi mukava päivä, kiitos kaikille osallistujille!
Seuraavana lauantaina eli 12.4. oli lisää läntsypuuhaa kevätpäivien merkeissä. Kevätpäivät oli meidän osalta ensimmäiset. Aiemmin ei olla osallistuttu pitkän matkan vuoksi. Tänävuonna päivä järjestettiin vähän lähempänä, Kangasalla, joten päätettiin että nyt lähdetään! No Sakkehan joutui sitten töihin mutta onneksi ystäväni Sandra lähti seuraksi. Oli tosi mukava nähdä suuri joukko läntsyjä omistajineen. Sekä Naftan että Mossen kasvattajatkin olivat paikalla ja molempien poikien äidit sekä Mossen siskot ja joukko muita sukulaisia.
Kevätpäivillä palkittiin vuoden läntsyt. Meidän Mosse oli vuoden pentu!
Tosi mukava päivä oli tuokin lauantai. Kiitos vielä järjestäjille ja kokkajille hyvistä ruuista ja herkuista.

| Palkitut näyttelykoirat: Vuoden näyttelyländeri Popeda, Vuoden veteraani Totti, Vuoden VSP Ballerina, Totin malja eli Vuoden nuori länderi Cinco ja Vuoden pentu Mosse |
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Dieetillä ja eliminaatiodieetillä
Nafta on ollut joulusta saakka laihdutuskuurilla. Missään vaiheessa se ei ole ollut tosi lihava mutta kastraation jälkeen poika alkoi pikkuhiljaa pyöristyä. Muistaakseni Nafta painoi ennen leikkausta n.13,5-14kg. Viimeksi silmäpeilauksissa lukema oli 15kg. No onhan se kilokin jonkin verran tuon kokoisessa koirassa.
Laihdutuskuuri ei alkanut aivan suunnitelmien mukaan. Ensin oli joulu ja pitäähän sitä koirankin saada herkutella. Joulun jälkeen tilattiin petenkoiratarvikkeesta kevyempiä nappuloita, Acana Light and Fit. Ensimmäisen laihdutuspäivän vastaisena yönä Nafta oli murtautunut herkkukaappiin. Se ei ole tehnyt moista koskaan ennen! Heräsin yöllä rapinaan, Nafta makasi keittiön lattialla kaikkien herkkukääreiden seassa maha pullollaan. Se taisi olla jonkinmoinen vastalause tälle laihdutuskuurille.
Sittemmin dieetti on sujunut ihan mukavasti. Nafta tykkää omasta ruustaan ja syö sitä hyvällä halulla. Toki se kyllä syö nykyään ihan mitä vaan hyvällä halulla. Strategisia mittoja ei ole tästä hetkestä nyt antaa, sillä meidän vaaka heittelee lukemillaan vähän turhan paljon. Välillä Nafta näyttää oikein hoikalta ja välillä taas kunnon tankilta. Uskoisin että paino on vähän tippunut.
Mossella aloitettiin neljä viikkoa sitten eliminaatiodieetti. Tai pikemminkin ruoka-aineiden karsinta. Sillä oli kummallista ihottumaa kuonossa, joka kutisi ikävästi. Ihottuma tuli ja meni vähän miten sattuu, välillä kuonossa ei ollut mitään ja välillä se oli ihan ruvella. Vatsa ei myöskään toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla joten päätettiin että kokeillaan ruoka-aine kerrallaan mikä sopii ja mikä ei, jos nämä oireet olisivat allergiaperäisiä.
Neljä viikkoa sitten aloitettiin pelkällä kanalla. Vähitellen mukaan on tullut possu, kalkkuna, riisi, hirssi, tattari, porkkana, turska, kurkku ja jäävuorisalaatti. Mossen iho on ollut koko neljä viikkoa tosi hyvässä kunnossa ja masukin on toiminut toivotulla tavalla. Epäilen että nauta, vehnä ja pellava, tai joku näistä saattaisi olla Mosselle sopimatonta. Tein keittiön pöydälle kunnon taulukot, joihin kirjataan kaikki ruuat mitä Mosse saa ja kuinka paljon ja missä kunnossa iho ja maha on. Toivotaan että asia selviää!

Tunnisteet:
eliminaatiodieetti,
koiran ruokinta,
koiranruoka,
laihdutus
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Uusi banneri!
Vihdoin sain Mossenkin kuvan lisättyä banneriin. Josko uusi ulkoasu antaisi hieman potkua kirjoittaa tänne useammin.
Pojat päätti eilen että se on kesä nyt!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)

.jpg)