sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Barffauskuulumisia

Barffaus on sujunut meillä ihan ok. Ihmettelin pitkään miksi Nafta raapii suutaan. Ajattelin että sen hampaat ovat vain tottumattomat tällaiseen ruokavalioon. Ikenet eivät punoittaneet yhtään. Viimeviikolla Nafta kävi hakemassa kennelyskärokotteen jonka yhteydessä eläinlääkäri totesi Naftalla olevan ientulehdus. Poika sai viikon antsakuurin, josta on syöty nyt noin puolet. Raapiminen on vähentynyt huomattavasti.

Viime viikolla Kennel Rehulta saapui meille ruokalasti. 40kg lihaa ja luita. Uutena meille olivat kalkkunan siivet, jotka olivat kovasti Naftan mieleen. Pääasiassa Nafta on syönyt kaiken mitä sille on tarjottu, mutta välillä se nirsoilee etenkin kun lautasella nököttää sisäelimiä tai kalaa.

Kennel Rehulta tilasimme myös pellavaöljyä, jonka lisäksi Nafta saa kylmäpuristettua rypsiöljyä sekä lohiöljyä. Luontaistuotekaupasta hain sille oluthiivaa.. Siinä on kuulemma runsaasti eri b-vitamiineja, foolihappoa sekä proteiinia ja hivenaineita. Löysin netistä hyvän blogin, jossa kerrotaan selkeästi koiran tarvitsemista vitamiineista ja niiden puutoksista. Tuon sivun perusteella tulimme Saken kanssa yksimielisesti siihen tulokseen, että C-vitamiinia pitäisi Naftan saada enemmän. Etenkin Naftan ienrajassa kulkeva tumma viiva sekä heinän himoitseminen viittaavat C-vitamiinin puutokseen. Marjoja siis syöttämään!

Ruokavalion hyviä vaikutuksia on tullut esiin jo näin lyhyessä ajassa. Naftasta lähtee puolet vähemmän karvaa kuin ennen! Se on aivan uskomatonta! Käytin koko viime viikon mustia housuja jotka imevät itseensä kaiken pölyn ja karvan. Ennen sai niiden housujen kanssa olla kokoajan teippiharja kädessä, jos halusi pitää ne siistinä. Nyt niissä näkyi karva tai kaksi, eli ei juuri mitään! Myös äitini-siivousinto huomasi karvanlähdön vähentyneen Naftan ollessa siellä hoidossa viime viikonlopun.
Karva on muuttunut myös hieman karkeammaksi ja hampaat ovat alkaneet pikkuhiljaa puhdistua. Piereskely on loppunut kuin seinään.

Huonojakin puolia ollaan havaittu, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi pienessä pakastimessa, omassa muistissa (kun ei muisteta ottaa ruokaa sulamaan) sekä näissä ihanissa ruokayllätyksissä joita silloin tällöin löytyy sängystä ja sohvatyynyjen alta.
Ientulehdus johtuu todennäköisesti ruokavaliosta, mutta toivottavasti Naftan suu tottuu tällaiseen ruokaan.
Pään ravistelu on tullut kuvioihin n. viikko sitten. Ajattelin ensin että Naftalla on korvatulehdus. Korvat olivat kuitenkin tosi puhtaat, eikä yhtään punaiset tai haisevat. Laitoin varmuuden vuoksi korvanputsausainetta molempiin korviin pari kertaa. Ravistelu jatkui. Sitten keksin, että korvassa saattaa olla pitkiä karvoja jotka kutittaa, ja olihan siellä. Ne nypittiin pois, mutta edelleen poika ravistaa mielestäni enemmän kuin normaalisti. Täytyy nyt tarkkailla tilannetta ja varata sitten aikaa lääkäriin jos vaiva ei mene ohi itsekseen. Luultavasti ruokavaliolla ei ole korviin osaa eikä arpaa.

Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että ruokavalio kannatti vaihtaa raakaan, eli voin suositella muillekkin. Myös hintansa puolesta Naftan kokoiselle raa'alla ruokkiminen kannattaa. Laskettiin Saken kanssa, että päivän nappula-annos maksaa n. 1,2€ ja päivän raaka-annos n.0,9€. Ruoka vain täytyy ostaa suurissa satseissa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti