lauantai 16. helmikuuta 2013

Iso poika

Mosse on jo iso poika. Tänään siltä irtosi molemmat yläkulmahampaat. Onneksi. Olin jo vähän huolissani niiden irtoamisesta, sillä uudet pysyvät hampaat oli jo reippaasti näkyvissä eikä maitohampaat liikkuneet ollenkaan. Tänä aamuna sitten mentiin Naftan, Mossen, Hosulin ja Santun kanssa kentälle ryskäämään ja koirilla olikin vallan mukavaa.

Nafta juoksee pääsääntöisesti omia polkujaan ja touhaa itsekseen tai hakee lumipalloja ja keppejä. Välillä se innostuu juoksemaan Hosulia ja Mossea karkuun. Mosse taas juoksee Hosulin perässä koko ajan. Ja hyppii Hosulin yli tai ali, ihan miten sattuu. Ja sitten kun se ei meinaa pysyä Hosulin perässä, se tarttuu hampailla Hosulin takkiin tai häntään. Onneksi Pomppa on kestävää laatua, sillä yhtään hampaanjälkeä ei toistaiseksi takista ole löytynyt. Verta sitten jäi tänään senkin edestä kun Mosse kynsin hampain yritti pysyä Hosulin perässä ja kulmahampaat irtosivat. Jes! Nyt on uusille hampaille tilaa kasvaa.

Hampaita on tippunut nyt hyvin tasaiseen tahtiin, enkä ole ihan varma montako hammasta tuolla suussa enää on tallella. Kaikki etuhampaat ylhäältä ja alhaalta ovat jo vaihtuneet uusiin jo jonkin aikaa sitten. Poskihampaita on löytynyt vähän väliä. Muutaman kerran olen ihmetellyt millä pienellä tuo pentu leikkii. Heittelee tassuilla edestakas ja juoksee perässä ja irvistelee, ihan kuin kissa. No omilla hampaillansa.
Ja nyt on sitten kaikki kulmahampaatkin irti. Järkyttävän nopeasti tuo poika kasvaa.

Iso poika jo

Jalka ei sentään vielä nouse, mutta selvästi Mosse merkkaa reviiriään. Kun takapihalla näkyy jotain poikkeavaa, käy molemmat pojat tontin rajalla merkkaamassa. Lenkilläkin tulee entisen yhden pitkän pissan sijaan monta lyhyempää.

Pentukurssille pääsyä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa. Ilmoitin Mossen sitten vielä toisellekin kurssille, ihan vain varmuuden vuoksi. Toinen kurssi alkaa viikon päästä ja toinen kolmen. Mosselle tekee hyvää päästä ryhmään. Se on aavistuksen aran puoleinen ja uusia asioita täytyy haukkua aivan valtavasti. Mossea pitäisikin nyt vielä valtavasti joka paikkaan että saisi vähän varmuutta ja tottuisi paremmin uusiin juttuihin. Täällä meidän kulmilla kun ei paljon pääse tottumaan kun täällä on tosi vähän koiria ja lapsia ja yhtään ketään. Nyt meillä on muutto meneillään toiseen kaupunginosaan. Uudessa paikassa olen Naftaa lenkittänyt muutaman kerran, mutta Mosse ei ole vielä päässyt mukaan. Tuleva asuinpaikka on täynnä lapsia ja koiria ja lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä ja ihan kaikkea. Torstaina ensimmäisellä lenkillä Naftan kanssa tuntui kuin olisi toiselle  planeetalle astunut kun oli niin paljon elämää joka puolella. Nafta kyllä käyttäytyi oikein mallikkaasti, ei piitannut mitään vaikka joka penkassa oli kirkuvia lapsia ja koiria näkyi paljon. Se poika on tasaantunut ja tullut aikuiseksi. Onneksi Mosse on vielä kakara ja toisaalta onneksi Nafta ei enää ole.

Huomenna aamulla menen Naftan kanssa ohitustreeniin harkkaamaan vieraiden koirien ohittamista. Nafta on kyllä nyt hyvin ohitellut ne vähät koirat joita täällä näkyy, mutta tänään se sitten taas palautti mut maan pinnalle hermostumalla naapurin pinsereille. Ymmärrän kyllä että niiden välille on jäänyt jotain eripuraa, kun vierekkäin asutaan eikä koirat ole koskaan päässeet haistelemaan toisiaan. Vuorotellen ne sitten räsähtelee toisillensa "omilla" reviireillään. Pitkään Nafta on taas niitäkin sietänyt mutta tänään sillä kilahti.
Ja Mossehan yhtyi tietenkin tähän konserttiin.

Tänään jatkuu muuttopuuhat maalaamisen ja siivoamisen merkeissä. Mosse on kyllä oiva sisustusapu. Se kuljettaa pihalta kuivuneet lehdet sisään ja pilkkoo tuhanteen palaan ympäri asuntoa. Kai se yrittää tehdä tyhjästä kämpästä kotoisaa. Uudessa asunnossa on ainakin kaksi kertaa nykyisen kokoinen takapiha joka saa keväällä ympärilleen aidan ja sitten klopit saa olla ulkona ihan kyllästymiseen saakka.

Mosse peilailee

Väsyneet muuttomiehet Mosse..

...ja Nafta




2 kommenttia:

  1. Jenska, mun blogissa olis sulle haaste! http://ponytales-ponytales.blogspot.fi/2013/02/haastetta-kehiin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep huomasin sen heti, mutta muuttotouhuje keskellä en heti ehtinyt vastata siihen. Nyt on asia korjattu ;)

      Poista