Näytetään tekstit, joissa on tunniste lenkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lenkki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksy

Olen aina tykännyt syksystä, vaikka joskus onkin vaikeaa myöntää että kesä on ohi. Syksyllä on mukava liikkua luonnossa, ei ole liian kuuma eikä liian kylmä.
Syksyn merkki on omena. Niitä pursuilee ovista ja ikkunoista. Isältäni hain ison sangollisen jo viikko sitten. Työkaverit kuskaavat joka aamu pussikaupalla kahvikämpän pöydälle. Naapurin pihassa oli laatikollinen omenoita ja kyltti jossa luki "saa ottaa, ole hyvä". Eilen hain Naftalle ruokaa ja mitäs muuta siellä kaupassa pakasteiden päällä tönöttikään kuin omenoita. Kohteliaisuuden nimissä otin yhden kun kerran tarjottiin. Itse tein omenoista piirakkaa ja mehua. Pakkasessa odottaa vielä mustikat, vadelmat ja viinimarjat, jotka pitäisi myös mehuksi keittää. Se homma täytyykin tehdä pian, sillä Naftan pakastelaatikot pursuilevat kaikenmaailman lihoista ja luista.




Nafta ja Sisu syksyisessä luonnossa




Raakaahan Nafta on syönyt nyt kuukauden päivät. Edelleen meillä on annosten kanssa opettelemista ja säätämistä, mutta pääsääntöisesti homma on sujunut.
Nafta saa tällä hetkellä 3,5% ruokaa omasta painostaan, eli n.450g, josta n.10% kasvista, 40% lihaa ja 50% luuta. Luun määrä oli aluksi suurempi, mutta vähensin sitä koska kakka oli todella kovaa ja semmoista "luukakkaa".
Sisäelinten kanssa on vielä hakemista, sillä siansisäelinseos ei ainakaan maistunut ollenkaan. Lopulta pienin pötkön niin pieniksi ettei se maista sitä kananjauhelihan seasta. Lohen kanssa sama juttu. Kalkkuna ja kana on suurimmat suosikit, sekä luissa että lihassa. Hevostakin ollaan maisteltu ja se ilmeisesti menetteli. Sika-nauta-j-liha menee muttei ole suurinta suosikkia. Naudan rustoluita Nafta on syönyt, mutta niitä se sitten oksenteli pois, joten niistä pidetään hieman taukoa. Kasviksia olen laittanut vähän miten sattuu ja sen mukaan mitä kaapista on löytynyt. Pääasiassa porkkanaa, kurkkua ja jääsalaattia.
Lisäksi Nafta saa rypsiöljyä ja lohiöljyä. Tai itseasiassa lohiöljystä pidetään taukoa. Olen huomannut että Nafta raapii suutansa usein. Ja se alkoi selvästi ruokavalion muutoksen tienoilla. Välillä se raapii niin että kynnet kolisee hampaisiin. Suussa ei kuitenkaan näy mitään normaalista poikkeavaa. Ikenet eivät punoita eikä huulet, eikä hampaissa tai hampaiden välissä ole mitään. Eläinkaupassa neuvottiin jättämään lohi ja lohiöljy hetkeksi pois kokonaan. Kuulemma joitakin on moinen auttanut. Kokeillaan sitä nyt alkuun ja kysytään eläinlääkäriltä rokotusten yhteydessä lisätietoja.

Muita muutoksia en ole raakaruuan kanssa huomannut ainakaan vielä. En hyviä enkä huonoja. Paitsi hyvänä se että ruoka maistuu ja kakkaa tulee paljon vähemmän.

Tänään meillä on kylässä Sipe. Sakke ja Sipen omistaja lähtivät helsinkiin messuille ja mä jäin poikien kanssa kotiin. Juuri käytiin lenkillä ja palloa pelaamassa. Sipe on todella kiltti, uskoo kaiken mitä sille sanoo. Naftakin esittää Sipen läsnäollessa paljon kiltimpää kuin normaalisti. Nyt ne molemmat makoilee tuossa tietokonepöydän alla ja vähän väliä pökkii mun jalkoja. Pakko tunkea pienimpään rakoon mikä talosta löytyy. Hassut koirat<3




Jätkät lähdössä lenkille






maanantai 4. kesäkuuta 2012

Välineellistä koirankouluttamista

Naftalle ostettiin pentuna flexi, mutta sitä ei ole koskaan käytetty. Koirakirjoissa vakuutettiin että koira ei opi koskaan kävelemään vetämättä koska flexi itsessään vetää koiraa kokoajan hieman.
Me kuitenkin muutama viikko sitten päätettiin kokeilla flexiä ja uskomatonta mutta totta, Nafta ei vedä enää ollenkaan. Yleensä talutin on lukittuna sopivalle pituudelle mutta välillä se saa olla vapaalla. Koira ei vedä, ei yhtään, vaikka talutin olisi lyhimmällä mahdollisella säädöllä!
Mutta miten tämä on mahdollista?
Vastaus lienee flexin äänissä. (Ja viisaassa koirassa.) Kun talutin on lukittuna ja koira vetää sen tiukalle, kuuluu flexistä pieni naksaus. Naftan mielestä ääni on jotenkin ärsyttävä ja se koittaa välttää sitä, eli lopettaa vetämisen.
En tiedä kuuluuko kaikista flexeistä tuo ääni mutta meidän omasta ainakin. Toinen ääni mitä Nafta välttelee, on se "krrrrkrrrrkrrr", joka kuuluu kun talutin on "vapaalla" ja minä painan peukalolla jarrunappulaa, mutta jarru ei lukkiudu kunnolla. Se ääni on oikein hyvä, jos Nafta  unohtaa korvansa, tai suunnittelee jotain hävyttömiä vastaan kävelevän koiran varalle.

Tästä päästäänkin ohitusasioihin jotka ovat sujuneet ihan mielettömän hyvin!
Naftalle riittää nyt pääsääntöisesti "Ei" kun vastaan tulee koira. Se laskee korvansa taakse ja jatkaa matkaa katsomatta toiseen koiraan. Silloin kehutaan ja annetaan nameja. Joitakin kertoja kun "ei" ei ole auttanut, olen päästänyt flexistä sen äänen ja sanonut "ei". Kun se tehoaa --> kehuja ja nameja. Ja parin viikon aikana bliv-purkkia ollaan käytetty n.3-4 kertaa, kaikki heti ensimmäisellä viikolla, pari kertaa lenkillä ja kerran autossa. Se on Naftan mielestä niin ihnottavaa, että ymmärtää nyt tosissaan mitä "EI" tarkoittaa. Eikä sen tarvitse miettiä olenko tosissani. Kyllä olen.





Viime viikolla käväistiin kavereiden kanssa helsingissä katsomassa Koirakuiskaajaa. Show oli ihan huippuhyvä! Saatiin nauraa ihan vedet silmissä miehen jutuille, vaikka kaikki olikin ihan täysin asiaa. Cesar Millan oli todella sympaattinen ja helposti ymmärrettävä. En ymmärrä miksi sitä vastustetaan niin paljon. Mielestäni järjenkäyttö on sallittua ja jos jokin Millanin metodeistä ei miellytä, ei niitä tarvitse käyttää.
Olen itse saanut Koirakuiskaaja-sarjasta ja -kirjoista paljon vinkkejä ja silti meillä ei käytetä sähköpantaa tai piikkipantaa. Millanin metodit eivät keskity erilaisten välineiden ympärille, vaan ihmisen, ja ihmisen ja luonnon välisen ymmärryksen ympärille. Mielestäni ne jotka perustavat mielipiteensä muutamaan youtube-videoon, kritisoivat miestä turhaan. Kyllähän sellainen namikoulutus kuullostaa inhimilliselle ihmiselle mukavalta ja miellyttävältä, mutta ainakaan meidän ongelmia ei herkuilla korjattu. Sen sijaan lukuisat temput on nameilla opetettu. Koirat ovat erilaisia ja niin myös ihmiset. Toinen sopii toiselle, toinen taas ei..

Olisin ottanut seminaarista kuvia, kun Cesarillakin oli niin hieno Suomi-paita päällä, mutta heti tuli järjestyksenvalvoja kieltämään. Ei saanut kuvata. Olisin niin halunnut kuvan Cesarista ja hänen hohtavan valkoisesta pepsodent-hymystä!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Ihana kesä ja loma

Ai että mä tykkään kesästä. Sää on ollut jo pitkään lämmin ja aurinkoinen. Kerrankin on hyvät kelit kun mulla on loma! Maanantaina se työnsarka sitten alkaa.

Torstaina pelailtiin Naftan kanssa palloa pitkän kaavan mukaan. Pelailtiin, haettiin keppiä joesta, otettiin aurinkoa ja taas pelailtiin. Eilen tehtiin pitkä lenkki tyttöjen ja Naftan & Hosulin kanssa jouppilanvuorella. Käytiin jouppilanvuoren sotilaskuntoradalla hyppyyttämässä koiria ja harjoittelemassa erilaisia temppuja.
Lenkin päätteeksi haettiin ruokaa kiinalaisesta ravintolasta ja mentiin piknikille. Nafta pääsi tietysti mukaan. Nafta yritti saalistaa pellolta itselleen evästä, kuoveja ja fasaaneja, tuloksetta.

Tänään meillä on hoidossa Luca ja Nemo. Kävin yksin koko lauman kanssa lenkillä ja kyllä siinä hihnat oli välillä melko takussa. Selvittiin kuitenkin hengissä. Meillä alkaa olla sisällä melko kuuma, joten laitoin pojille märät jenkkihuivit kaulaan. Näyttäisi viilentävän oloa. Kaikki nukkuu rauhallisesti.

Käyttäytymisrintamalla meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Huonot ensin. Pet Corrector-suhinapurkki on alkanut menettää tehoansa. Luulen, että Nafta on tottunut ääneen ja hoksaa ettei se ääni johda mihinkään. Nafta ei ole ikinä ollut tippaakaan ääniarka. Se on keskustan liepeillä ikänsä asunut ja moniin ääniin tottunut, rekkoihin ym. Samaa vikaa oli kolinapurkin kanssa.
No sitten ne hyvät uutiset. Keksin jo tilalle uuden kokeiluun otettavan menetelmän. Suhinapurkin tilalle pääsee bliv-nestesaippuapurkki, pestynä ja vedellä täytettynä. Toimintamalli ohituksissa on siis sama kuin tähän saakka mutta jos "EI" ei riitä, saattaa koirun nenu kastua.
Pääsin jo kerran testaamaan menetelmää kun Luca ja Nemo tuli kylään. Nafta aloitti heti pörräämisen Nemolle. Kielsin, poika uskoi. Hetken kuluttua Nafta ajoi Nemon eteiseen ja istui itse kapealle käytävälle niin ettei Nemo päässyt eteisestä pois. Nemo yritti ja Nafta ärräsi. Kielsin, Nafta ei korvaansa notkauttanut vaan jatkoi ja niin suihkaisin vähän vettä Naftan kuonolle ja sanoin samalla EI. Johan loppui. Nafta oli aivan ihmeissään ja sen ilmeestä näki miten inhottavaa se sen mielestä oli. Nemo käveli viereen ja Nafta heilutti häntäänsä, sitten kehuin oikein kunnolla ja annoin muutamat rapsutukset. Sen jälkeen täällä on ollut hyvin rauhallista. Nafta ei ole kertaakaan uhitellut Nemolle, päin vastoin, Luca nukkuu maassa ja veljekset N&N sohvalla kylki kyljessä.

Loppuun kuvaterveiset pallokentältä!






maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa

Vanha sananlaskukin sanoo että "maaliskuu maata näyttää". Pitää paikkansa. Kevät tekee tuloansa. Päätin listata muutaman asian mistä meillä huomataan että on tullut kevät!

1. Ne juoksuiset nartut. Lenkillä mennään pää kolmantena jalkana hajulta hajulle..

2. Aurinko. Olohuoneen ikkunasta paistaa kevätaurinko sisään. Nafta hakeutuu sohvalle sellaiselle paikalle mihin aurinko paistaa ja nukkuu päiväunensa siinä.



3. Aurinkolasit. Tänään nähtiin lenkillä kevään ensimmäinen ihminen, jolla oli aurinkolasit päässä. Nafta ilmoitti asiasta vahtaamalla lenkkeilijää kummastuneena. Viime keväänä oli sama juttu. Silloin Naftan ilmoitus oli kuitenkin paljon äänekkäämpää laatua. Onneksi niitä aurinkolaseja ei tarvitse kuitenkaan läpi kesän ihmetellä..

4. Ikkunat. Miten ne voikaan olla joka kevät yhtä likaiset? Meidän olkkarin ikkuna on täynnä koiran nenänjälkiä!

5. Karvaa karvaa koirankarvaa. Naftasta lähtee karvaa ihan tolkuttomasti. En kuitenkaan tohdi sitä vielä nyppiä, koska pakkasmittari näyttää -10. Naftan turkki on melko helppo. Sille ei kasva karvaa yhtä paljon kuin monille muille ländereille. Karva on nypitty viimeksi yli puoli vuotta sitten, ennen seinäjoen näyttelyä, eikä se silti ole kovinkaan pitkä tai tuuhea. Päälaki on ehkä ainut josta näkee selvästi turkin alkaneen rehottaa.


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kyläilyä



Tänään päivä alkoi kävelylenkillä. Sää oli mitä ihanin!


Kevät on kyllä pitkäjänteisyyttä vaativaa aikaa uroksen omistajalle, tuntuu että joka nartulla on juoksu. Nafta sinkoilee puolelta toiselle eikä malta jättää hajuja taakseen. Meillä harjoitellaan hihnassa kulkemista niin, että aina kun remmi kiristyy me vaihdamme suuntaa. Se on melko toimiva keino.

Naftaa tympii kun ei saa vetää hihnassa


Lenkin jälkeen lähdimme kylään mun velipojan ja hänen paremman puoliskonsa luo. Nafta pääsi tietenkin mukaan. Vastassa oli espanjanvesikoirat Luca ja Nemo.


Luca

Nemo


Luca on 3v. ja Nemo 2v. Nafta siis välistä 2,5v. Hyvin tulee koirat toimeen keskenään vaikka kaikki uroksia. Välillä pörrätään puolin ja toisin mutta se kuuluu asiaan, välillä taas leikitään ja juostaan kilpaa, nuollaan toisten korvia ja suukotellaan.



Syötiin hyvin ja katsottiin poikien touhuja. Käytiin myös tekemässä lenkki. Luca ja Nemo asuu maalla, joten pellolla oli koirien mukava juosta. Lenkillä nähtiin myös hevosia. Naftan mielestä niissä ei ollut mitään kummallista vaikkei ole juuri heppoja ennen nähnytkään.




Päivän päätteeksi Nafta on ihan poikki. Se alkoi jo autossa kotimatkalla tonkia pesää itselleen. Nyt se nukkuu sohvalla tyytyväisenä. Ei jaksanut edes ruokaansa syödä...