lauantai 10. maaliskuuta 2012

Viikonloppu!

Naftan viikonloppu alkoi vauhdikkaissa merkeissä. Oltiin perjantai-iltana mun kaverin ja hänen koiransa Sisun kanssa pöyhköttämässä. Sisu asuu vaasassa, eikä käy seinäjoella ihan joka viikonloppu. Pojilla riittikin juttua niin että huomattiin kellon vierähtäneen vasta kun oltiin oltu ulkona yli kolme tuntia. Päätettiin lähteä kotiin nukkumaan. Sekä Nafta että Sisu nukahti jo autossa.
Ja koska koirilla oli niin hauskaa yhdessä pitkästä aikaa, päätettiin jatkaa touhuja tänä aamuna.
Sisu ja Sisun emäntä tuli hakemaan mua ja Naftaa jo ennen aamu kymmentä. Sää oli niin kertakaikkisen ihana että taas meillä vierähti tunti toinen ja kolmaskin. Koirat juoksenteli hangessa ja me otettiin aurinkoa! Onneksi tuli kamera mukaan!

Naftan pompputaidonnäyte

Mitä Nafta edellä, sitä Sisu perässä

Pomppupomppu


Välillä juostaan lujaa

Ihanat karvakaverit

Kimppapomppu

Enkookki ihana?<3

Aamutouhujen jälkeen Nafta nukkui aika monta tuntia. Se oli ihan naatti. Välillä se heräsi, kävi syömässä ruokansa ja painui takaisin sänkyyn.

Äsken käytiin tekemäs pieni lenkki. No pienikin lenkki voi venähtää melko pitkäksi, kun harjoitellaan hienosti hihnassa kulkemista. Kun ei saa vetää ja suuntaa vaihdetaan jatkuvasti, ei lenkki meinaa loppua ollenkaan. Mutta se on nyt päätetty että sitä hommaa treenataan niin kauan että se sujuu.

Huomenna Nafta viettää lepopäivää.. ellei tule yhtä hyvä sää kuin tänään oli. Kuka semmoisella säällä kehtaa sisälle jäädä? Mutta jos sataa vettä on huomisen suunnitelma lyhyitä lenkkejä ja älypelejä, pitkiä päiväunia ja nakkipiiloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti