Viikonloppu vierähti taas tavalliseen tapaansa nopeasti. No ehdittiin onneksi touhuta yhtä ja toista mukavaa.
Perjantaina Sisu tuli seinäjoelle, joten ilta kului poikien touhutessa ulkona. Naftan leikit vaan meinasi mennä liian rajuiksi, joten sitä piti vähän nuhdella. Mutta onneksi poika otti opikseen.
Lauantaina eräs borderterrierikasvattaja seinäjoelta järjesti ohitustreenin ja me pääsimme mukaan!
Treeni pidettiin areenan parkkipaikalla ja mukana oli yli 20koiraa. Suurin osa koirista oli bordereita mutta löytyi sieltä spanieleita, tiibetinterrieri, labbis, leonbergi, paimenkoiria ja monta muutakin rotua.
Ensin käveltiin rinkiä, puolet toiseen suuntaan ja puolet toiseen. Sitten pujoteltiin. Pujotteluissa Naftalle oli selvästi vaikeaa olla paikallaan kun vieras koira liikkuu ympärillä, mutta se suijui. Se suijui ihan järkyttävän hyvin!! Nafta ei kertaakaan älähtänyt kenellekkään ja pysyi tosi tyynenä.
Sen sijaan itse sain palautetta kaveriltani, että oli ihan jäykkä ja jännittyneen näköinen oikea tönkkö. Ja niin olinkin. Ei musta tuntunut että olis jännittänyt mutta mun kroppa kyllä jännitti.
Nyt seuraava askel on se että minä itse opettelen rentoutumaan kunnolla! Olen yrittänyt mutta se on vaikeaa. Täytyy varmaan mennä joogaan tai keksiä jokin muu keino. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!
Nafta sai kuitenkin hyvää palautetta, itseasiassa erinomaista. Tämä treenin järjestänyt henkilö on nähnyt Naftan viimeksi melko tarkalleen vuosi sitten. Kehui miten paljon ollaan menty eteenpäin ja että Nafta on niinku eri koira. JEE! Hyvä Nafta <3
Treenin jälkeen Nafta pääsi piiiiitkästä aikaa katsomaan ehkä ensimmäistä tyttöystäväänsä, leonberginkoiraa Lyyliä.
Lyyli on Naftan puumanainen, koska Lyyli on jo 8v. Nafta kyllä muisti heti mihin tämä pariskunta oli pari vuotta sitten jäänyt ja yritti kosia Lyyliä minkä ehti. Meinasi ehkä vähän selkäänkin kiivetä..............
Sunnuntain ohjelmassa oli jalkapalloa pitkän kaavan mukaan. Heti aamusta lähdettiin kentälle ja potkittiin Naftalle palloa. Joskus pitäisi koittaa kuinka kauan se jaksaa sitä palloa hakea. Veikkaan että KAUAN!
Kentällä kävi Naftaa katsomassa myös tulevia länderinomistajia. Tykkäsivät Naftasta kovasti. Nafta ei toki ehtinyt heihin keskittyä koska pallo oli niin tärkeä juttu.
Pallopelien jälkeen Rytmikorjaamon brunssi, ah ja nam <3
maanantai 26. maaliskuuta 2012
torstai 22. maaliskuuta 2012
Vieraita ja yövieraita
Tiistaina meillä kyläili japaninpystykorvat Helmi ja Luna. Nafta rakastaa tyttöjä yli kaiken. Naftaa ei haittaa yhtään vaikka tytöt komentaa tai löytää Naftan herkkukätköt, leikkii sen leluilla ja siivoaa ruokakupin ympäristön. Tytöt saavat tehdä ihan mitä vaan, Nafta vain heiluttaa häntää ja kuolaa likkojen tuoksuille!
Kun likat lähtivät, tuli Luca ja Nemo tilalle. Pojat tuli yökylään.
Poikiin Nafta ei suhtaudu omalla reviirillään ihan yhtä suopeasti kuin Helmiin ja Lunaan. Päätettiin lähteä heti tekemään lenkki koko lauman kanssa, jotta vältyttäisiin siltä alkuhässäkältä. Kannatti. Ulkona pojat on ihan hyvää pataa ja kun tultiin sisälle kaikki oli rauhallisia.
Nemoa Nafta yritti vähän kiusata, Lucaa ei uskaltanut koska Luca on pomo. Oltiin ensimmäiset pari tuntia huomioimatta koiria. Sekin kannatti. Kaikki nukkui eikä Nafta ollut mustasukkainen tavaroistaan tai meistä.
Iltalenkin jälkeen Nafta taas kiusasi Nemoa. Se kulki sen perässä eikä päästänyt pois eteisestä. Onneksi kuitenkin uskoi kun kiellettiin moinen kiusa. Pikkuhiljaa Nafta hyväksyi tilanteen ja jätti Nemon rauhaan.
Aamulla pojat haettiin kotiin. Iltapäivällä Luca ja Nemo tuli takaisin, vielä toiseksi yöksi. Tehtiin taas alkuun lenkki ja sen jälkeen pelattiin älypelejä. Kaikilla oli oma vuoro. Kaksi istui kauempana katsomassa ja yksi pelasi Saken kanssa kaikessa rauhassa.
Eilen Nafta ja Nemo oli jo kavereita. Ne leikki ja makoili yhdessä sohvalla mun kainalossa.
Iltalenkki oli mielenkiintoinen. Sakke harjoitteli kolmen koiran taluttamista. Ja kolmen kanssa juoksemista. Se oli kyllä näkemisen arvoista kun kaikki veti eri suuntaan ja hihnat oli ihan solmussa!
Hengissä kuitenkin selvittiin. Ilta meni mukavasti ja Nafta alkoi olla mielissään vieraista.
Aamulla heräsin Nemo kainalossa, Nafta pään yläpuolella ja Luca jaloissa.
Pojat haettiin klo 7 jälkeen.
Naftalle tekee kyllä hyvää kun joutuu jakamaan tilansa ja tavaransa ja oli taas mukava huomata miten nopeasti se sopeutuu!
| Luna ja Nafta, taustalla Helmi |
| Helmi ja Luna |

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Silmäpeilaus
Naftan silmät on terveet!! Ja niin oli kaikkien muidenkin ländereiden, hieno juttu! Naftan toisessa silmässä näkyi sama pilkku, joka siellä oli 1v-peilauksessakin, mutta se pilkku on onneksi täysin vaaraton. Ilmeisesti pigmenttiläikkä, pieni "epätäydellisyys", josta ei tarvitse olla yhtään huolissaan. Nafta oli tosi kiltti ja antoi kiltisti lääkärin tutkia silmät. Naftaa ei edes jännittänyt yhtään.
Lenkin jälkeen Heta, Cierimon Bebe, pääsi Annun trimmiin. Tyttö sai ihan uuden lookin. Ei meinannut Marja tunnistaa omaksi koirakseen.
Koko päivän oli ihana sää. Silmätarkastusta varten koirat saivat tippoja silmiinsä, jonka vuoksi piti vähän välttää auringon valoa, joten koirat pysyttelivät pääosin sisätiloissa tai varjossa.
Päivä oli todella mukava!! Nafta oli niin innoissaan kun näki Petran ja kaikki ihanat läntsyt omistajineen ja kasvattajineen! Nyt koira makaa kopassaan ihan raatona. Meirän ihana isonenä<3
Lääkäri sanoi että Naftalla on iso nenä. Ja niin se sitten oli muidenkin mielestä. Oon mä ennenkin kattonut että sillä on kavereitaan suurempi kirsu, mutta oon ajatellut että muilla on pieni nenä ja Naftalla sopiva. Mutta kyllä se nyt niin on että muilla on normaali ja Naftalla suuri. Mutta iso nenä on oikeastaan ihan hyvä, koska sillä voi ehkä haistella paremmin ja pökkiä vähän tehokkaammin. Nafta kun aina kokeilee kaikkea nenällään.
Nenällä pökkääminen on ensimmäinen asia jonka se on oppinut naksuttimella, ehkä siksi sillä nenällä on hyvä kokeilla kaikkea erikoista (esim kuollutta rusakkoa). Ja siksi koska se nenä on niin suuri.
Silmätakastuksen jälkeen tehtiin lenkki. Nafta tykkäsi kaikista tytöistä, eikä sitä juuri haitannut sekään että Popeda, Cierimon Barokki, oli mukana. Upea koira tuo Popeda, ihanan iloinen!
| Naftan serkku, Cierimon Barokki eli Popeda |
Lenkin jälkeen Heta, Cierimon Bebe, pääsi Annun trimmiin. Tyttö sai ihan uuden lookin. Ei meinannut Marja tunnistaa omaksi koirakseen.
| Nafta ja Naftan serkku Heta, Cierimon Bebe |
Koko päivän oli ihana sää. Silmätarkastusta varten koirat saivat tippoja silmiinsä, jonka vuoksi piti vähän välttää auringon valoa, joten koirat pysyttelivät pääosin sisätiloissa tai varjossa.
| Foxi piipahti ulkona. Foxi on Naftan täti, Jazzmo Foxtrot |
Kuuden tunnin silmätippavaikutuksen jälkeen Nafta ja siskonsa Aida pääsivät ulos peuhaamaan. Tarkoitus toki oli että koirat olisivat peuhanneet keskenään mutta Nafta peuhasi jalkapallon ja Aida lumipallon kanssa.
| Naftan sisko, Cierimon Aida |
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Valmistautumista
Naftalla on huomenna silmäpeilaus. Toivotaan että silmät on ok.
Peilauksen jälkeen me mennään kasvattajan luo kylään ja sinne tulee muitakin koiria, mm.Naftan sisko Aida <3.
Tänään sitten päätettiin väsyttää Naftaa oikein urakalla, jotta se jaksaisi huomenna käyttäytyä.
Aamulenkki suoritettiin kolmen tunnin mittaisena kaupunkikävelynä ja mukana oli Naftalle vieras uros Urho. Hienosti käyttäytyi molemmat pojat.
Nafta on kokenut konkari keskustassa liikuttaessa, se ei piittaa mopoista, autoista, ihmisistä, lastenvaunuista, ei mistään. Teki hyvää koiralle kun asuttiin Naftan ensimmäinen vuosi kaupungin keskustassa.
Urhostakaan se ei välittänyt tänään. Ja hienoja koiraohituksiakin tehtiin. Oon niin ylpee Naftasta!
Seuraavaksi me mennään pyöräilemään ja illalla vielä pelaamaan jalkapalloa. Luulis että poika väsähtää sen verran ettei huomenna olisi ylimääräistä energiaa pöllöillä turhia. Toivotaan ainakin niin..
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Kevään eka pyörälenkki!
Tänään tehtiin kevään ensimmäinen pyörälenkki. Nafta rakastaa juoksemista joten se on pyöräilystäkin hyvin mielissään.
Naftalle piti laittaa juoksukengät jalkaan, koska kaikki talven hiekoitushiekat on vielä lakaisematta. Alkuun koiraa vaivasi kengät vähän mutta kun päästiin vauhdin hurmaan, unohtuivat tossutkin.
Kun pyöräillään koko sakki yhdessä, on koira Sakella narun päässä. Silloin kun mä pyöräilen Naftan kanssa kahdestaan, kulkee Nafta pyöräilytelineessä. Se on todella kätevä kapistus. Ei tarvitse jännittää syöksyykö koira pyörän alle tai vetääkö mut kumoon. Jousen ansiosta sinkoilu ei ole mahdollista, eikä yrityksetkään tunnu pyöräilijän sarvissa ollenkaan. Kätevää!
Lenkki oli 6,5km pitkä. Naftahan olisi jaksanut juosta vaikka kymmenen kertaa tuon verran. Täytyy kuitenkin aloittaa kevään pyöräilyt vähän kevyemmin.
Nafta saa pyöräillessä määrätä vauhdin. Välillä se menee rennommin ja välillä ottaa kunnon spurtteja. Tänään mentiin hetkittäin niin lujaa että meinasi lenkkarit jäädä matkalle.
Taitavakin tuo koira on. Se tietää käsijarrun äänestä että täytyy hidastaa. Se myös vilkuilee jatkuvasti pyörään päin, hoksaa ettei alle voi eikä kannata mennä. Pyöräily on Naftan mielestä niin kivaa ettei se ehdi edes murista vastaantuleville koirille (vaikka eipä se ole hetkeen murissut vaikka olisi ehtinytkin! JEE!) Viime kesänä pyöräily oli oikeastaan ainut toisten koirien ohitusmuoto, joka meni nätisti.
Nyt odotellaan innolla että loputkin tiet sulaa ja voidaan pyöräillä minne vaan!
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Viikonloppu!
Naftan viikonloppu alkoi vauhdikkaissa merkeissä. Oltiin perjantai-iltana mun kaverin ja hänen koiransa Sisun kanssa pöyhköttämässä. Sisu asuu vaasassa, eikä käy seinäjoella ihan joka viikonloppu. Pojilla riittikin juttua niin että huomattiin kellon vierähtäneen vasta kun oltiin oltu ulkona yli kolme tuntia. Päätettiin lähteä kotiin nukkumaan. Sekä Nafta että Sisu nukahti jo autossa.
Ja koska koirilla oli niin hauskaa yhdessä pitkästä aikaa, päätettiin jatkaa touhuja tänä aamuna.
Sisu ja Sisun emäntä tuli hakemaan mua ja Naftaa jo ennen aamu kymmentä. Sää oli niin kertakaikkisen ihana että taas meillä vierähti tunti toinen ja kolmaskin. Koirat juoksenteli hangessa ja me otettiin aurinkoa! Onneksi tuli kamera mukaan!
Aamutouhujen jälkeen Nafta nukkui aika monta tuntia. Se oli ihan naatti. Välillä se heräsi, kävi syömässä ruokansa ja painui takaisin sänkyyn.

| Naftan pompputaidonnäyte |
| Mitä Nafta edellä, sitä Sisu perässä |
| Pomppupomppu |
| Välillä juostaan lujaa |
| Ihanat karvakaverit |
| Kimppapomppu |
| Enkookki ihana?<3 |
Aamutouhujen jälkeen Nafta nukkui aika monta tuntia. Se oli ihan naatti. Välillä se heräsi, kävi syömässä ruokansa ja painui takaisin sänkyyn.
Äsken käytiin tekemäs pieni lenkki. No pienikin lenkki voi venähtää melko pitkäksi, kun harjoitellaan hienosti hihnassa kulkemista. Kun ei saa vetää ja suuntaa vaihdetaan jatkuvasti, ei lenkki meinaa loppua ollenkaan. Mutta se on nyt päätetty että sitä hommaa treenataan niin kauan että se sujuu.
Huomenna Nafta viettää lepopäivää.. ellei tule yhtä hyvä sää kuin tänään oli. Kuka semmoisella säällä kehtaa sisälle jäädä? Mutta jos sataa vettä on huomisen suunnitelma lyhyitä lenkkejä ja älypelejä, pitkiä päiväunia ja nakkipiiloa!
torstai 8. maaliskuuta 2012
Älypelejä
Tänään aloitettiin päivä reippaalla tunnin kävelylenkillä. Laitoin koiralle oikeen valjaat päälle ja sidoin sen vyötärölle. Nafta sai pitkästä aikaa luvan kanssa vetää. Ja niin mentiin!
Ja hienosti mentiinkin. Ohitettiin kolme koiraa oikein mallikkaasti. Hyvä Nafta!
Lenkin jälkeen pelattiin aktivointipeliä. Se vaan alkaa käydä Naftalle jo liian helpoksi.
Naftalla on kyllä muitakin älypelejä mutta niissä kaikissa on jotain vikaa. Esimerkiksi Nina Ottossonin Dog Treat Trapper, Naftaa ei voisi vähempää kiinnostaa se vaikka sielä olisi piilossa kilo herkkuja. Se ei ole oikeen tykännyt siitä ikinä. Sitten meillä on Nina Ottossonin Dog Trigger, se on Naftan mielestä kiva, mutta liian helpoksi käynyt sekin. Se on kyllä hyvä peli siitä, että sitä voi soveltaa aika monella lailla. Viimeiset pari kuukautta ollaan pelattu sitä niin, että vain ylimmissä napeissa on herkkua. Ei mennyt kauaa kun koira hoksasi ettei niihin alimpiin kannata vaivautua koskemaan.
Meillä on myös kongi, herkkuja tiputteleva pallo ja semmoinen pyramidi-lelu. Kongista Nafta innostuu hyvin harvoin, se ei jaksa nähdä niin suurta vaivaa minkään syötävän eteen, saati että se jaksaisi maata paikallaan lutkuttamassa jotain tuntitolkulla. Se nuolee kongia max.5min ja sitten riitti. Pallolla ja pyramidilla Nafta jaksaa kyllä touhata. Niitä vaan ei voi antaa sille iltaisin ettei naapurit herää. Nafta nimittäin paiskii niitä ympäri seiniä. Se hetken pyörittää nätisti, mutta jos ei sieltä ala herkkuja tippua, se hakee vauhtia ja hyökkää etutassuilla leluun niin että se lentää pitkin poikin. Tuntuu ettei sen niidenkään lelujen kanssa tarvitse juuri päätänsä käyttää, kunhan mäiskii menemään. Siispä meillä on aika hankkia uusi aktivointipeli. Pitää vähän vertailla pelejä josko löytyisi joku vähän vaikeampi mutta riittävän mielenkiintoinen..
Pelin jälkeen naksuteltiin post-it-lappuja. Laitoin lappua ympäri kämppää, seinään, huonekaluille ja mihin ikinä keksinkään.
Nafta tarjoaa aina ensimmäiseksi nenäkosketusta, mutta tällä kertaa hyväksyttävä suoritus oli tassulla koskettaminen. Meinasin opettaa Naftan laittamaan valon päälle ja pois mutta meillä on valokatkaisijat niin korkealla että seiniin tulee kynnenjälkiä. Lisäsin haastetta niin että Naftan piti koskea samaa pientä lappua molemmilla tassuilla yhtäaikaa. Nopeasti se hoksasi.
Naksuttelun jälkeenkin pojalla oli vielä virtaa vaikka muille jakaa. Niin mentiin takapihalle potkimaan palloa. Nyt on koira väsytetty ja mä pääsen rauhassa ompelemaan. Päätin päällystää sohvan. Sohva oli ennen punainen, nyt siitä tulee tumman harmaa. Jännä nähdä koska saan sen valmiiksi. Tarkoitus olisi että tämän viikon aikana. Nyt olisi aikaa tehdä kun on loma.
Reilun viikon päästä Naftalla on silmäpeilaus. Toivottavasti silmät on kunnossa. Peilauksen jälkeen me mennään kasvattajan luokse. Siellä on kuulemma luvassa trimmausoppia. Naftan talviturkki saa kyytiä!

Tunnisteet:
aktivointi,
aktivointipeli,
nina ottosson,
älypeli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)