lauantai 27. lokakuuta 2012

Talvi tuli

Naftalla alkoi taas se aika vuodesta, kun jano ilmoitetaan takaovella. Se syö mielummin lunta, kuin juo vettä kiposta. Kippovesi on kai sen mielestä pahaa. Se juo myös mielummin kuralammikosta tai järvestä tai ojasta, kiposta vain jos on pakko. Usein on pakko, paitsi talvella, kun lunta voi juoda mistä vain!

Autokin taisi säikähtää pakkasta kun ei suostunut kuljettamaan mua aamulla koiranäyttelyyn. Inisi vain. Syyksi selvisi kesälaadun diesel joka ei halunnut kulkea tankista moottoriin. Onneksi Sakke sai homman kuntoon.

Tänään olin koiranäyttelyssä. Mukavaa vaihtelua, kun ei ollut koira mukana ollenkaan. Ei tarvinnut jännittää eikä vahtia Naftaa. Sain seurailla muiden suoriutumisia ja ostella juttuja. Hienosti meni sekä Hosulilla että Sisulla!
Seinäjoki areena on melko ahdas suurelle näyttelylle. Ja ärsyttää ihmiset jotka pitää koiriaan viiden metrin narussa ja antaa sessensä käydä tervehtimässä kaikkia ohikulkevia koiria. No, mutta seuraava näyttely mihin Naftakin saa osallistua on varmaankin Vaasa kv keväällä. Ja ehkäpä vien myös pennun siihen näyttelyyn. 

Enää viikko odottelua ja sitten saadaan hakea vauva kotiin. IHANAA!

Tänään oltiin näyttelyn jälkeen Hosulin kanssa pöyhköttämässä. Ja huomenna taas näyttelyyn katsomaan läntsykehää ja jatkamaan shoppailua.






lauantai 20. lokakuuta 2012

Metsälenkki

Tämä aamu alkoi metsälenkillä Anun ja Sisun kanssa. Pojat saivat juosta ja melskata kaikessa rauhassa. Sää oli syksyinen, kylmä ja raikas. Aurinkokin vilahteli välillä puiden lomasta.

Huomatkaa Naftan uusi kaulapanta, eikös olekkin rankka!









Parin viikon päästä meille tulee pentu, Naftalle pikkuveli! Jos vain terveystarkastukset ja silmäpeilaukset läpäistään! Terveystarkastus on tulevana maanantaina ja silmäpeilaus tiistaina. Käytiin viime sunnuntaina nuuhkuttelemassa pentuja, ihania palleroita, kaksi tyttöä ja neljä poikaa!
Pennulle on tehty viime viikon aikana ensimmäiset hankinnat, panta, talutin ja valjaat. Ihan pienet ja söpöt.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vahinkoja sattuu

Naftalle sattui tänään pikku vahinko. Ihmettelin mitä se vinkuu vessassa. Kutsuin Naftan makuuhuoneeseen ja se tuli juosten piipahtamaan, palasi samantien vessaan ja alkoi uudelleen vinkua. Kun menin sitten katsomaan mitä kummaa siellä tapahtuu, katsoi koira surkeana pönttöön.......



..siellä kellui sen pallo. Nauru siinä pääsi kun toinen oli raukka niin säälittävä, oli sitten pudottanut pallonsa pönttöön eikä uskaltanut sitä sieltä ottaa. Hyvä niin sillä ei olisi huvittanut alkaa partapyykille, kun vasta eilen pesin sen oksennuksen jäljiltä.

No, pakkohan mun oli se käteni sinne pönttöön upottaa (mitä sitä ei tekisi koiransa vuoksi). Iloisesti Nafta seurasi vieressä pallon pesua ja desinfiointia! Ja voi mikä riemu kun sai pöntössä uineen pallonsa takaisin!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Muutoksia ruokailussa

Nyt on Naftan ruoka-asiat saatu kondikseen. Ollaan tässä kyllä aika lailla välpättykin annoskoon ja muiden kanssa. Silloin kun Nafta söi vielä nappuloita, sai poika ruuan kerran päivässä. Suuri muutos barffauksen myötä on tullut siinä, että ruokaa on annettu kaksi kertaa päivässä. Kuitenkin noin kuukausi sitten alkoi aamuruuat maistua kokoajan huonommin ja huonommin. Iltaruuan Nafta söi hyvällä halulla mutta lopuksi aamuruokaan ei koskettu ollenkaan. Aamulihat meni kerta toisensa jälkeen roskiin, joten päätettiin siirtyä yhteen ruokaan päivässä. Ja se kannatti. Nyt poika taas syö melkein kaiken mitä tarjoillaan. Ruoka annetaan siinä ilta kuuden aikoihin. Nafta syö yleensä heti 3/4 ruuasta ja säästää loput illaksi. Iltalenkin jälkeen se käy sitten nuolemassa kipon tyhjäksi.

Sisäelimet on toistaiseksi jääneet vielä kippoon. Jos maksaa tai sydäntä on tositosi vähän, saattaa Nafta syödä ne. Broilerin sisäelinseosta menee jos sitä on tarpeeksi pieni määrä sotkettu muuhun ruokaan. Sen sijaan kuivattu keuhko on suuri suosikkiherkku. Seinäjoen näyttelystä ajattelin ostaa muitakin kuivattuja sisäelimiä, jos niitä saisi syötettyä edes siinä muodossa. Maksat ja sydämet ajattelin koittaa keittää.

Luuateriat koostuu vielä pääosin kalkkunan ja kanan osista, sillä naudan rustoluut Nafta on oksentanut. Pidetään niistä nyt vähän taukoa ja kokeillaan myöhemmin uudelleen. Porsaan ja hevosen luut ovat hankintalistalla.

Kasvisten kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa vaikka pelkäsinkin Naftan nirsoilevan. Ollaan tehty itse kasvismössöä, jossa on yleensä ainakin porkkanaa, paprikaa, jäävuorisalaattia, kurkkua ja kaalia. Välillä myös kukkakaalia, kiinankaalia, tuoreita yrttejä, lanttua.. Mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Kasvismössöön ollaan lisätty välillä kananmuna kuorineen.

Öljyinä ollaan käytetty lohiöljyä, pellavansiemenöljyä ja kylmäpuristettua rypsiöljyä. Lisäksi Nafta saa välillä oluthiivaa ja metsälenkeillä se syö puolukoita ja mustikoita.


Tällä hetkellä Naftan ruokavalio näyttää esimerkiksi tältä:

Maanantai

Kalkkunan jauheliha
Jauhettu lohi
Kasvismössö
Öljyt

Tiistai

Broilerin luulihamurska
Kanankauloja

Keskiviikko

Sika-nautajauheliha
Jauhettua hevosenlihaa
Kasvismössö
Öljyt
Oluthiiva

Torstai

Puolikas kalkkunansiipi

Perjantai

Broilerin jauhelihaa
Sisäelimiä
Porkkana-kurkkuraaste
Öljyt
Oluthiiva

Lauantai

Kanansiipiä
Kanan selkärankaa

Sunnuntai

Sika-nautajauheliha
Broilerin sisäelinseos
Kananmuna
Öljyt



lauantai 6. lokakuuta 2012

Tulvii Pohjanmaa..

Etelä-Pohjanmaalla tulvii. Tällä on poikki valtateitä ja pikkuteitä. Ja meidän lenkkipolku. Tässä lähellä menee mukava kävelyreitti, joka on useimmiten meidän iltalenkki. Lenkki ylittää pienen joen joka nyt tulvii niin että jos sillan ylittäisi, olisi jalat ainakin polvia myöten märkänä. Päätettiin sitten kiertää toista reittiä.



Koko viikon on satanut. Naftalle on täytynyt ihan keksimällä keksiä ajanvietettä, kun lenkit ovat jääneet tavallista lyhyemmiksi. Eilen aamulla Nafta kieltäytyi aamulenkistä täysin. Herätin koiran tavalliseen tapaan puoli seitsemän aamulla. Näin ikkunasta että vettä tulee, joten puin Naftalle sadetakin. Sen ilme oli jo siinä kohtaa melko kärsivä, se olisi halunnut jäädä nukkumaan. Ulko-ovella Nafta löi jarrut päälle. Ei suostunut tulemaan katoksen alta sateeseen. No, lopulta sain vastahakoisen koiran raahattua tielle. Se ei katsonutkaan muhun päin, kulki vain korvat luimussa ja silmät sirillä mun perässä. Päästiin vähän matkan päähän kun Nafta löi taas jarrut päälle. Siinä kohtaa alkoi olla jo itselläkin kärsivällisyys vähissä ja aika myös. Käännyttiin kotiin. Koira paineli edellä tuhatta ja sataa. Se ei edes pissalla käynyt. Sisällä paineli suoraan sänkyyn sadetakki päällä. Pakotin koiran käymään takapihalla pissalla ennen töihin lähtöäni. Onneksi se pissaa käskystä. Toki tämä pissa tuli sitten terassin laudoitukselle, mutta tulipahan kuitenkin!

Tänään sade ei sitten haitannutkaan enää ollenkaan. Aamulenkki meni Hosulin seurassa ja päivälenkki metsässä vapaana. Äsken käytiin vielä katsomassa tulvivia jokia, eikä vettä enää satanut nimeksikään. 

Sisällä ollaan touhuttu viikon aikana mm. lelunpiilotusta, pallonheittelyä, naksutinta, sirkustemppuja, namipiiloa ja älypelejä. Ollaan kyllä myös makoiltu ja laiskoteltu, syöty herkkuja ihan huviksi vain ja nukuttu monia päiväunia. 



Nafta esittelee sirkustemppujaan

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Barffauskuulumisia

Barffaus on sujunut meillä ihan ok. Ihmettelin pitkään miksi Nafta raapii suutaan. Ajattelin että sen hampaat ovat vain tottumattomat tällaiseen ruokavalioon. Ikenet eivät punoittaneet yhtään. Viimeviikolla Nafta kävi hakemassa kennelyskärokotteen jonka yhteydessä eläinlääkäri totesi Naftalla olevan ientulehdus. Poika sai viikon antsakuurin, josta on syöty nyt noin puolet. Raapiminen on vähentynyt huomattavasti.

Viime viikolla Kennel Rehulta saapui meille ruokalasti. 40kg lihaa ja luita. Uutena meille olivat kalkkunan siivet, jotka olivat kovasti Naftan mieleen. Pääasiassa Nafta on syönyt kaiken mitä sille on tarjottu, mutta välillä se nirsoilee etenkin kun lautasella nököttää sisäelimiä tai kalaa.

Kennel Rehulta tilasimme myös pellavaöljyä, jonka lisäksi Nafta saa kylmäpuristettua rypsiöljyä sekä lohiöljyä. Luontaistuotekaupasta hain sille oluthiivaa.. Siinä on kuulemma runsaasti eri b-vitamiineja, foolihappoa sekä proteiinia ja hivenaineita. Löysin netistä hyvän blogin, jossa kerrotaan selkeästi koiran tarvitsemista vitamiineista ja niiden puutoksista. Tuon sivun perusteella tulimme Saken kanssa yksimielisesti siihen tulokseen, että C-vitamiinia pitäisi Naftan saada enemmän. Etenkin Naftan ienrajassa kulkeva tumma viiva sekä heinän himoitseminen viittaavat C-vitamiinin puutokseen. Marjoja siis syöttämään!

Ruokavalion hyviä vaikutuksia on tullut esiin jo näin lyhyessä ajassa. Naftasta lähtee puolet vähemmän karvaa kuin ennen! Se on aivan uskomatonta! Käytin koko viime viikon mustia housuja jotka imevät itseensä kaiken pölyn ja karvan. Ennen sai niiden housujen kanssa olla kokoajan teippiharja kädessä, jos halusi pitää ne siistinä. Nyt niissä näkyi karva tai kaksi, eli ei juuri mitään! Myös äitini-siivousinto huomasi karvanlähdön vähentyneen Naftan ollessa siellä hoidossa viime viikonlopun.
Karva on muuttunut myös hieman karkeammaksi ja hampaat ovat alkaneet pikkuhiljaa puhdistua. Piereskely on loppunut kuin seinään.

Huonojakin puolia ollaan havaittu, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi pienessä pakastimessa, omassa muistissa (kun ei muisteta ottaa ruokaa sulamaan) sekä näissä ihanissa ruokayllätyksissä joita silloin tällöin löytyy sängystä ja sohvatyynyjen alta.
Ientulehdus johtuu todennäköisesti ruokavaliosta, mutta toivottavasti Naftan suu tottuu tällaiseen ruokaan.
Pään ravistelu on tullut kuvioihin n. viikko sitten. Ajattelin ensin että Naftalla on korvatulehdus. Korvat olivat kuitenkin tosi puhtaat, eikä yhtään punaiset tai haisevat. Laitoin varmuuden vuoksi korvanputsausainetta molempiin korviin pari kertaa. Ravistelu jatkui. Sitten keksin, että korvassa saattaa olla pitkiä karvoja jotka kutittaa, ja olihan siellä. Ne nypittiin pois, mutta edelleen poika ravistaa mielestäni enemmän kuin normaalisti. Täytyy nyt tarkkailla tilannetta ja varata sitten aikaa lääkäriin jos vaiva ei mene ohi itsekseen. Luultavasti ruokavaliolla ei ole korviin osaa eikä arpaa.

Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että ruokavalio kannatti vaihtaa raakaan, eli voin suositella muillekkin. Myös hintansa puolesta Naftan kokoiselle raa'alla ruokkiminen kannattaa. Laskettiin Saken kanssa, että päivän nappula-annos maksaa n. 1,2€ ja päivän raaka-annos n.0,9€. Ruoka vain täytyy ostaa suurissa satseissa.






lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksy

Olen aina tykännyt syksystä, vaikka joskus onkin vaikeaa myöntää että kesä on ohi. Syksyllä on mukava liikkua luonnossa, ei ole liian kuuma eikä liian kylmä.
Syksyn merkki on omena. Niitä pursuilee ovista ja ikkunoista. Isältäni hain ison sangollisen jo viikko sitten. Työkaverit kuskaavat joka aamu pussikaupalla kahvikämpän pöydälle. Naapurin pihassa oli laatikollinen omenoita ja kyltti jossa luki "saa ottaa, ole hyvä". Eilen hain Naftalle ruokaa ja mitäs muuta siellä kaupassa pakasteiden päällä tönöttikään kuin omenoita. Kohteliaisuuden nimissä otin yhden kun kerran tarjottiin. Itse tein omenoista piirakkaa ja mehua. Pakkasessa odottaa vielä mustikat, vadelmat ja viinimarjat, jotka pitäisi myös mehuksi keittää. Se homma täytyykin tehdä pian, sillä Naftan pakastelaatikot pursuilevat kaikenmaailman lihoista ja luista.




Nafta ja Sisu syksyisessä luonnossa




Raakaahan Nafta on syönyt nyt kuukauden päivät. Edelleen meillä on annosten kanssa opettelemista ja säätämistä, mutta pääsääntöisesti homma on sujunut.
Nafta saa tällä hetkellä 3,5% ruokaa omasta painostaan, eli n.450g, josta n.10% kasvista, 40% lihaa ja 50% luuta. Luun määrä oli aluksi suurempi, mutta vähensin sitä koska kakka oli todella kovaa ja semmoista "luukakkaa".
Sisäelinten kanssa on vielä hakemista, sillä siansisäelinseos ei ainakaan maistunut ollenkaan. Lopulta pienin pötkön niin pieniksi ettei se maista sitä kananjauhelihan seasta. Lohen kanssa sama juttu. Kalkkuna ja kana on suurimmat suosikit, sekä luissa että lihassa. Hevostakin ollaan maisteltu ja se ilmeisesti menetteli. Sika-nauta-j-liha menee muttei ole suurinta suosikkia. Naudan rustoluita Nafta on syönyt, mutta niitä se sitten oksenteli pois, joten niistä pidetään hieman taukoa. Kasviksia olen laittanut vähän miten sattuu ja sen mukaan mitä kaapista on löytynyt. Pääasiassa porkkanaa, kurkkua ja jääsalaattia.
Lisäksi Nafta saa rypsiöljyä ja lohiöljyä. Tai itseasiassa lohiöljystä pidetään taukoa. Olen huomannut että Nafta raapii suutansa usein. Ja se alkoi selvästi ruokavalion muutoksen tienoilla. Välillä se raapii niin että kynnet kolisee hampaisiin. Suussa ei kuitenkaan näy mitään normaalista poikkeavaa. Ikenet eivät punoita eikä huulet, eikä hampaissa tai hampaiden välissä ole mitään. Eläinkaupassa neuvottiin jättämään lohi ja lohiöljy hetkeksi pois kokonaan. Kuulemma joitakin on moinen auttanut. Kokeillaan sitä nyt alkuun ja kysytään eläinlääkäriltä rokotusten yhteydessä lisätietoja.

Muita muutoksia en ole raakaruuan kanssa huomannut ainakaan vielä. En hyviä enkä huonoja. Paitsi hyvänä se että ruoka maistuu ja kakkaa tulee paljon vähemmän.

Tänään meillä on kylässä Sipe. Sakke ja Sipen omistaja lähtivät helsinkiin messuille ja mä jäin poikien kanssa kotiin. Juuri käytiin lenkillä ja palloa pelaamassa. Sipe on todella kiltti, uskoo kaiken mitä sille sanoo. Naftakin esittää Sipen läsnäollessa paljon kiltimpää kuin normaalisti. Nyt ne molemmat makoilee tuossa tietokonepöydän alla ja vähän väliä pökkii mun jalkoja. Pakko tunkea pienimpään rakoon mikä talosta löytyy. Hassut koirat<3




Jätkät lähdössä lenkille